Sivut

torstai 24. tammikuuta 2013

Otteluennakko Blues – Pelicans


Pelicans aloittaa huipputärkeän viikonloppunsa perjantaina Espoossa. Lahtelaiset ovat viimein saaneet Ilves-kohtaamisensa päätökseen ja nyt vastaan asettuu muutaman pykälän kovempi joukkue. Joukkueet ovat kohdanneet aiemmin tällä kaudella kolmesti. Pelicans on ollut niskan päällä ja johtaa keskinäisiä kohtaamisia niukasti 2-1. Perjantain kotijoukkue Blues on ollut viime peleissä mainiossa vireessä. Sama pätee myös illan vierasjoukkueeseen, joten lähtökohdat ovat mitä tasaisimmat. Lahtelaiset ovat pelanneet Espoossa vuosien saatossa vaihtelevalla menestyksellä ja tällä sesongilla sieltä on saldona yksi tappio. Kotijoukkue lähtee peliin niukkana ennakkosuosikkina.

Espoolaiset kovassa lyönnissä

Bluesin laiva seilaa vahvassa myötätuulessa. Espoolaiset ovat kolmen ottelun voittoputkessa ja tilastosta vielä vakuuttavamman tekee se, että maaliero näissä on Bluesin hyväksi 12-1. Tammikuun tasauksessa sinipaidat kaatoivat komeasti Porin Ässät maalierolla 8-1. Tiistaina oli TPS:n vuoro nöyrtyä Espoossa lukemin 4-0, joten espoolaiset ovat loistavassa kevätvireessä. Maalivahdeilla Juuso Riksmanilla ja Antti Orella, on kummallakin viimeisestä pelistä allaan nollapeli. Blues on peluuttanut tällä kaudella maalivahtejaan suht tasaisesti ja myös nuorelle Lars Voldenille on kertynyt pelejä tilastoihin. Orella on huonoja muistoja Pelicansista, joten olisiko nyt Riksmanin vuoro?

Entinen pelikaani Teemu Rinkinen on päässyt jälleen pelaamaan, muutamien pelien katsomovisiitin jälkeen. Rinkinen on pelannut viime peleissä SaiPasta hankitun Mark Leen vierellä, mutta ruuti on ollut märkää. Sen sijaan espoolaisten ykkönen Tomi Sallinen johdolla on ollut peleistä toiseen tasaisen vahvassa vireessä. Kultakypärä Kristian Kuusela pelaa hyvää kautta, samaten ketjun kolmas lenkki Tommi Huhtala. Pelicansille riittääkin perjantaina kiirettä, saadakseen pidettyä Salliset aisoissa.

Viime kauden jälkeen Pelicansin jättänyt Joonas Jalvanti pelaa uransa parasta kauttaan. Fyysiseen peliinsä uusia ulottuvuuksia saanut Jalvanti on Bluesin toiseksi tehokkain puolustaja, tehoilla 3+17=20. Blues-pakkien ykkönen Henri Laurila on myös ex-pelikaani . Molemmat ovat saaneet Espoossa uutta kipinää uralleen ja ovat joukkueen kantavia voimia.

Ovi on käynyt Espoossa molempiin suuntiin. Teemu Ramstedt lähti jo tovi sitten ja aiemmin tällä viikolla oli Mika Hannulan vuoro nostaa kytkintä. Hannula suuntasi Helsingin IFK:hon. Tulopuolella puolestaan nimet Mikko Alikoski, Robert Nyholm, Ilmari Pitkänen sekä jo mainittu Lee.

Ässät ja TPS tuntuivat olevan espoolaisille vain suupaloja, mutta huomenna perjantaina on tasaisempaa. Pelicans pelaa isolla itseluottamuksella eikä virheitä juuri pelätä. Espoolaiset ovat niukkuja suosikkeja, mutta ilmaiseksi Lauri Marjamäen joukot eivät saa mitään.

Vastus kovenee

Pelikaanien kuntokäyrä osoittaa vahvasti ylöspäin. Pelicans matkaa Espooseen neljän pelin voittoputkessa. Tosin, pussinokkien viimeiset kolme peliä olivat hännänhuippu Ilvestä vastaan, jolta lahtelaiset kampesivat kohtuullisen helpot yhdeksän pistettä. Voitot olivat todella arvokkaita ja tässä tilanteessa Pelicansin on napsittava pisteitä, oli sitten vastassa kuka tahansa.

Viikonlopun pelit Bluesia ja Jokereita vastaan ovat Pelicansille loistava mittari. Joukkue punnitaan nyt toden teolla. Pelicans on pikkuhiljaa hiiviskellyt kohti pudotuspeliviivaa. Nyt siihen on eroa ”vain” kuusi pistettä, kun jokin aika sitten ero oli vielä viitisentoista pinnaa. Pussinokat ovat käyneet tällä kaudella kerran häviämässä Espoossa ja odotan huomisestakin pelistä todella kinkkistä. Kokoonpanoon ei isoja muutoksia liene luvassa. Näiden joukkueiden kohtaamiset ovat aina olleet tasaisia ja erot ovat perjantainakin marginaaliset. Joukkueet ovat olleet etenkin tuloksellisesti hyvässä liidossa, mutta toisen putki katkeaa huomenna. Pelicans haluaa varmasti näyttää, ettei voitot Ilveksestä olleet sattumaa.

Purevatko omat koirat jälleen Pelicansia? Mikä on Jesse Niinimäen päivän kunto? Muun muassa näihin saamme vastauksen huomenna.

Blues – Pelicans 25.1. klo 18.30.

Aleksi Salonen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti