Sivut

maanantai 7. tammikuuta 2013

Pahasti alisuorittanut Helsingin IFK Pelicansin vieraaksi

Kyseessä on joukkueiden kolmas koitos tällä kaudella. HIFK on ollut Pelicansille kautta aikain todella hankala vastus, niin tälläkin kaudella. Aiemmat kaksi kohtaamista ovat kumpainenkin päättyneet HIFK:n juhliin. Helsinkiläiset hakivat syyskuussa pinnat Lahdesta jatkoajan jälkeen ja lokakuussa Pelicans taipui Helsingissä flegmaattisella esityksellä. Pelicansilla on kulkenut viime aikoina hyvin ja tiistain vierasjoukkue on sukeltanut pahasti.


Helsinkiläisillä haastavat lähtökohdat

HIFK:n kaksi vieraspeliä ei ole mennyt aivan suunnitellun mukaisesti. Vuoden viimeisessä pelissä HIFK otti kuokkaan Jokereilta peräti 8-1, eikä viime keskiviikon 5-2 vierastappio Bluesia vastaan tuonut mitään muutosta nöyryyttävään Jokeri-tappioon. HIFK voitti lauantaina TPS:n kotonaan, mutta se ei varmasti paljoa lohduttanut. Punapaitojen koko organisaatio tuntuu olevan jokseenkin sekaisin. Miltei ainoaksi onnistujaksi HIFK-leiristä voi lukea maalivahti Joni Ortion. HIFK:n veräjä on paikka, missä on pelaajalla on kovimmat paineet koko liigan mittapuulla. Ortio on pelannut erittäin tasaisesti ja antanut joukkueelle mahdollisuuden kamppailla voitosta. Sormusen joukot elävät vaikeita aikoja ja suurempia valonpilkahduksia ei ole ainakaan vielä ollut näkyvissä. Pelicansin pelillinen käyrä osoittaa puolestaan vahvasti ylöspäin. Toivon joukkueen esityksiin vielä lisää tasaisuutta. Viime keskiviikkona Pelicans lepsuili voiton Ilvekselle, perjantaina taisteluvoitto Bluesista ja viikon päätti tappio Lukon vieraana. Tasaisuutta ja paikoista sisään, niin hyvä tulee.

Maalinedushässäköiltä ei vältytä tiistainakaan.
© Teemu Eirtovaara


Kotijoukkueella iskun paikka

Pelicans on voittanut viisi peliä peräkkäin kotona. Huomenna tiistaina olisi hyvä sauma ottaa kuudes kotivoitto putkeen. Historia ei todellakaan puolla Pelicansin voittoa, mutta ei anneta tilastojen vaikuttaa. HIFK:n pelillinen tilanne on heikko. Vierasjoukkueessa nähdään myös yksi viime kauden pelikaani.  Viime kaudella Pelicansissa tasaisuudellaan ihastuttanut Arttu Luttinen on iskenyt viimeisessä 23 pelissä vain yhden maalin. Luttinen on tippunut punapaitojen neloskenttään pelaamaan rikkovaa roolia. Lahdessa on kovin usein nähty, että ex-pelikaanit rankaisevat entistä seuraansa. Osuuko tiistaina?

Kovin taisto nähdään, jälleen kerran, maalivahtien kesken. Myllyniemi ja Ortio pitänevät huolen siitä, että isoilla maalimäärillä Isku Areenalla tiistai-iltana ei juhlita.  
Pekka Jormakka on palannut mukaan joukkueharjoituksiin ja pelannee tällä viikolla. HIFK-peli saattaa kuitenkin tulla vielä liian nopeasti. Muu kokoonpano pysynee ennallaan. Odotetaan kuitenkin huomiseen ja käydään kentät läpi paremmin silloin iltapäivällä.

Pelicansin ja HIFK:n kohtaamiset ovat olleet aina viihdyttäviä ja erittäin yleisöön meneviä. Olen varma, että jokainen pelaaja haluaa HIFK:n päänahan, joten taistelu tulee olemaan sen mukaista. 

Liput täältä

Tätä et voi missata.

Pelicans – HIFK 8.1. klo 18.30.

Aleksi Salonen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti