Sivut

perjantai 11. tammikuuta 2013

Tyler Redenbach – uhka vai mahdollisuus?



Pelicansin kannattajat saivat eilen viimein kuulla uudesta hankinnasta. Pelicans kiinnitti sentteriosastolleen kanadalaisen Tyler Redenbachin loppukauden kattavalla sopimuksella. Redenbach tahkosi puolet viime kaudesta ja tämän kauden alun HIFK:ssa. Redenbach teki alkukaudella 23 pelissä tehot 3+9, ja ura helsinkiläisseurassa lähti pahasti sivuraiteelle. Mies joutui pakkaamaan kamansa marraskuussa ja on ollut siitä lähtien pelaamatta. Jarkko Immosen ja Tommi Paakkolanvaaran loukkaantumisten myötä hankinta tuli kuin kreivin aikaan, mutta onko Redenbach juuri sitä mitä Pelicans nyt tarvitsee? Paljon mahdollista.

Paljon käsiä – vähän puolustusmotivaatiota

Pelicans tiedotti Redenbachin värväyksestä torstaina Tappara-pelin jälkeen. Hankinta aiheutti heti parranpärinää suunnalla jos toisella. ”Miksi Redenbach?!”, ”Varma floppi!”, ”Toimistolta jälleen yksi hutikuti lisää!”. Muun muassa edellä olevia kommentteja oli nähtävissä paljon eilisiltana. Itse näyttäisin tälle hankinnalle ennemmin vihreää valoa. Redenbachin ehdottomat vahvuudet ovat ylivoimapelissä ja syöttövalikoiman laajuudessa. Ylivoimalla kentällä on tilaa ja ennen kaikkea enemmän aikaa tehdä ratkaisuja. Redenbach näkee ja haistaa syöttövälit loistavasti. Hän pelasi kaudet 09-10 ja 10-11 SaiPassa, joissa syntyi mukavat tehot, yhteensä 16+64. Heikkoudet löytyvät puolestaan selkeästi omanalueen pelaamisesta. Redenbach puolustaa erittäin löysästi eikä motivaatio omiin luisteltaessa ole korkealla. Jalkanopeuskaan ei ole ihan sillä tasolla, mitä SM-liigan huippupelaajalla tulisi olla. Taiteilijasieluinen kanukki ei myöskään loista fyysisyydellään. 

Kaivattua kiekollista osaamista

Pelicansin hyökkäyspäästä on puuttunut rutkasti käsiä ja ratkaisuvoimaa. Kaikki neljä sentteriä on enemmän tai vähemmän puolustuspään kautta lähteviä pelaajia. Kärkiosaamisen puuttuminen on näkynyt ehdottomasti eniten ylivoimapelissä. Vastustajat ovat scoutanneet Pelicansin ylivoimapelin heikkoudet ja näin tulosta on ollut erittäin vaikeaa tehdä. Nyt Pelicansilla on kuitenkin syöttökone, joka pystyy jakelemaan passeja ahtaissakin paikoissa pieniin väleihin. Redenbach tuo mukanaan juuri sitä kiekollista osaamista, mitä Pelicans-leirissä kaivattiinkin. Redenbach hyppää Immosen tiputtua pois, luultavimmin Janne Tavin ja Vili Sopasen keskelle. Akseli Redenbach - Sopanen voisi toimiakin, sillä toiselta löytyy loistavat syöttöominaisuudet ja toinen pistää kiekot reppuun. Redenbach tuo onnistuessaan Pelicansiin paljon tehoja, mutta hän voi myös lamaannuttaa koko nipun. Kaikki riippuu asenteesta.

Menikö juna jo?

Lahtelaisjoukkue on joutunut todella tukalaan tilanteeseen. Pisteitä pitäisi napsia kolmen pelin viikoilta vähintään kuusi kappaletta, jotta haaveet kympin sakista pysyisivät edes jonkinlaisessa elossa. On pakko ihmetellä, miksi Pelicans reagoi vasta nyt. Kärkipelaajan hankinta olisi pitänyt tulla jo paljon aikaisemmin. Toki, NHL:n silloinen tilanne vaikutti asiaan, mutta silti. Ei yksittäinen pelaaja pysty tekemään muutosta joukkueen kurssiin, varsinkaan näin pienellä aikataululla. Jotta Redenbachin hankinnan voi laskea hyödylliseksi, on hänen tehtävä iso liuta pisteitä ja autettava joukkuettaan joka ainoa ilta. Vielä yksikin notkahdus pelillisesti, niin kausi on silloin viimeistään taputeltu. Kaiken huipuksi Immonen ja Paakkolanvaara loukkaantuivat viime pelissä ja lienevät sivussa jonkin aikaa. Nyt ei tuurikaan tunnu olevan enää Pelicansin puolella, ja niin kuin on nähty, voittavalla joukkueella on aina myöskin onnea matkassa.

Redenbach on Pelicansin mukana jo huomenna lauantaina Oulussa.

Tyler Redenbachille on kasattu nyt valtavat paineet. Hänen on oltava se tekijä, joka auttaa Pelicansin pudotuspeleihin. Tämä on kuitenkin hänelle loistava paikka näyttää kykynsä, ensi kauttakin ajatellen. Vastuuta mies tulee saamaan yllin kyllin, joten homma ei ainakaan siitä jää kiinni. Tehtävä on silti yksiselitteisen vaikea. 

Toppi vai floppi?

Aleksi Salonen

2 kommenttia: