lauantai 2. helmikuuta 2013

Pekka Saarenheimo – monipuolinen duunari

SM-liigakausi 2012–2013 oli vanhentunut vain neljän pelin verran, kun Lahden Pelicans tiedotti uudesta hankinnastaan. Kolmossentteriksi kaavailtu Jarkko Immonen loukkaantui harjoituskauden lopulla ja lahtelaiset hakivat täydennystä vajavaiselle keskushyökkääjäosastolleen. Täkyyn tarttui lopulta vapailla markkinoilla ollut Pekka Saarenheimo.

Saarenheimo pelasi viime kaudella puolivälierissä Pelicansin vastaan pudonneessa Oulun Kärpissä. Näätien nelosessa tahkonnut Saarenheimo ei saanut enää täksi kaudeksi sopimusta ja hän jouti etsimään itselleen uuden työnantajan. Hän teki kaudella 2009–2010 kolmen kauden kattavan sopimuksen Kärppien kanssa. Ensimmäinen kausi meni vihkoon ja mies siirtyi lainalle Ruotsiin, josta palasi Ouluun viime kaudeksi.

Kovia tehoja aikoinaan Rauman Lukossa takonut Saarenheimo hankittiin Kärppiin hyökkäävään rooliin, mutta hommasta ei tullut mitään. Nyt eletään vuotta 2013 ja 30-vuotias Saarenheimo on löytänyt Lahdesta uuden vauhdin uralleen. Valitettava loukkaantuminen on kuitenkin pilaamassa loppukautta.

Rooli vaihdellut vuosi vuodelta

Lukon ykköskentässä kausina 2006–2009 Juha-Pekka Haatajan vierellä kovia tehoja paukutellut Saarenheimo joutui Oulussa oudon tilanteen eteen. Hänet hankittiin Kärppiin vanhan tutun Haatajan vierelle, mutta kemiat eivät kuitenkaan enää kohdanneet ja Saarenheimo valahti lopulta neloskentän raatajaksi. Lahdessa hän löysi itsensä melkein välittömästi tutulta paikalta, ykköskentästä.

Syksyllä Pelicansissa kolme ensimmäistä peliä menivät nelosessa, mutta rooli vaihtui neljänteen peliin. Nallipyssyksi osoittautunut Angelo Esposito sai väistyä ja tehdä tilaa Saarenheimolle. Paikka ykkösessä ei ollut missään nimessä vieras tontti hänelle, vaikka viime vuosina puolustavat kentät ovat tulleetkin tutummiksi. Saarenheimon jalkanopeus ei ole enää huippuvuosiensa tasolla, joten epäilyt vauhdin riittämisestä kävivät kiivaina. Asetetut odotukset häntä kohtaan olivat olemattomat.

Low risk, high reward

Saarenheimon hankinta kummastutti alussa, mutta kaikki ennakkoluulot ovat ajan myötä osoittautuneet turhiksi. Hän oli alkukaudella sukeltaneen Pelicansin yksi tasaisimmista suorittajista. Mies pystyi pitämään hyvän tasonsa ilta toisensa perään. Mainittakoon, että yhteispeli Radek Smolenakin kanssa toimi kohtalaisen hyvin.

Mies kompensoi kulmikasta ja melko hidasta luisteluaan piinkovalla taistelulla ja hyvällä pelikäsityksellä. Hänen ehdottomat vahvuudet ovat alivoimalla. Saarenheimo blokkaa kiekkoja kovalla prosentilla, mikä tekee hänestä kiekkopiireissä arvostetun pelaajan. Hän ei ole enää tänä päivänä omimillaan hyökkäävissä kentissä, mutta on monipuolisuudellaan valmentajalle erittäin käyttökelpoinen työkalu.

Saarenheimo on ollut positiivinen yllätys.
© Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/


Kuiva kausi ja loukkaantuminen

Tehopisteitä Saarenheimolle on kertynyt 42 pelissä 6+13=19. Hän on Pelicansin sisäisessä pistepörssissä kuudentena, koko liigan pörssissä hän löytyy sijalta 79. Mies on tehnyt tällä kaudella kuusi maalia. Tällä hetkellä hän vaeltaa 11 pelin maalittomassa putkessa.

Tyler Redenbachin tulon myötä Saarenheimon tontti vaihtui kolmoskenttään. Reilun viikon takaisessa vieraspelissä Bluesia vastaan, tapahtui erittäin valitettava asia, niin miehen itsensä kuin Pelicansinkin kannalta. Saarenheimo nimittäin loukkaantui ja on sivussa jonkun aikaa. Tässä puhuttaneen viikoista, joten runkosarjan loppurutistus menee häneltä vähän sivu suun.

Saarenheimon sopimus Pelicansin kanssa loppuu tähän kauteen. Paljon mahdollista, että hän jatkaa Lahdessa myös ensi kaudella. Hänen palkkapussinsa on pienentynyt sitten huippuvuosien, ja Saarenheimo on hinta-laatusuhteeltaan käyttökelpoinen pelaaja. Miehen rooli olisi ensi kaudella mitä todennäköisimmin kolmoskentässä.

Pekka Saarenheimo on pelannut odotuksiin nähden hyvin. Toivon mukaan hän saa vammansa nopeasti selätettyä ja palaa kaukaloon vielä tässä kuussa. Pelicans tarvitsee nyt peräänantamattomia taistelijoita.

Aleksi Salonen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti