Vili Sopanen.
Mies vietti alkukauden lasaretissa ja ensimmäinen peli napsahti tilille vasta
27.11. Hujoppi loukkasi itseään, tarkemmin sanottuna polvensa, viime kevään
finaaleissa, ja kävi läpi pitkän ja raastavan kuntoutusprojektin.
Oheisharjoitteet tulivat siis Vilille enemmän kuin tutuksi ja paluu täyteen
pelikuntoon otti tietenkin oman aikansa.
Viime kausi oli pisteiden valossa Sopasen tähänastisen uran
paras. Homman nimi oli tuolloin seuraavanlainen: Miehen viime kauden
maaleista (21) suurin osa syntyi ylivoimalla. Justin Hodgman ja Jarkko
Immonen sahasivat ensin kiekkoa aikansa keskenään, jonka jälkeen kiekko
pelattiin keskelle Sopaselle, josta hän latoi pikkumustaa yläsulakkeeseen sen
suurempia ihmettelemättä. Tällä kaudella kaikki on ollut toisin.
Tämä kausi on mennyt Immosen ja Janne Tavin vierellä. Heiltä löytyy yhteistä ketjuhistoriaa
kahdelta aiemmaltakin kaudelta ja tuntevat näin toistensa aivoitukset. Sopanen
on totuttu näkemään vuosi ja kausi toisensa perään kliinisenä ja varmana
maalintekijänä. On hän sitä toki vieläkin. Hän on luonteeltaan ja pelaajatyypiltään taiteilija.
Kiemurtelija. Henkilökohtaisia epäonnistumisia vihaava. Kiukuttelija.
Luonnonlapsi.
Palattuaan takaisin ehjien kirjoihin, löysi Sopanen itsensä
hänelle erilaisesta roolista. Hän ei ole enää pelikatkolla katsellut
vaihtoaitiosta screeniltä näytettyjä, hänen tekemiään ”YouTube-maaleja”.
Sopasen nimi on löytynyt tällä sesongillla syöttötilastoista. Hän on viimein
tajunnut ottaa kirjastokortin kouraansa ja alkanut jakaa pelivälinettä myös
muille. Pelisilmää kyllä löytyy. Mies on rakentanut peliä tällä kaudella
mainiosti, enkä nyt peilaa tätä ainoastaan tilastoihin (pisteet 3+14).
Teillä on varmasti tietynlainen mielikuva Sopasesta; Hän
ylittää keskialueen huojuen, jatkuvasti pienet harhautukset mielessään.
Tilanteet ovat päätyneet joko laukaukseen tai lepsuun kiekonmenetykseen. Ei
nyt. Kaikki lähtee liikkeelle luistelusta. Potku on ollut kevään peleissä
huomattavan terävä. Sen mukana koko peli-ilme on parantunut ja Sopanen elää
tällä hetkellä pelillisesti uransa parasta kauttaan.
Sopanen ei ole viimeiseen 10 peliin osunut kertaakaan.
Samaan hengenvetoon on todettava, että en pidä tätä tällä hetkellä minään
ongelmana. Ailahtelevuus on totuttu näkemään hänen suurimpana akilleenkantapäänään.
Muutaman hyvän pelin jälkeen seuraa usein heikko jakso, jota on ollut todella
vaikea saada poikki. Nyt Sopasen naamalta paistaa hymy, leveä sellainen, vaikka
onnistumisia maalien muodossa ei ole tullut aikoihin. Hän jaksaa jatkuvasti
paiskia hommia maalinkiilto silmissä. Tällaista poltetta en ole nähnyt häneltä
koskaan.
Vili on viimein ottanut lusikan käteensä. Tekeminen
vaikuttaa nyt paljon ammattimaisemmalta – aivan harjoittelua myöten. Hän ei ole
ollut enää se sama flegmaattinen kiukuttelija - pelin ulkopuolella hiihtelevä
laituri. Mies on kiekon saadessaan todella vaarallinen. Puolustajan kuin
puolustajan on todella vaikea saada Sopaselta kiekkoa pois, tämän saadessa
kroppansa sen eteen. Hän suojaa, välillä kierrättää kaverilla ja pakottaa
vastustajan pakit rikkomaan nopeilla suunnanmuutoksilla. Tässä työssä hän on
liigan eliittiä.
Peliin on tullut myös aimo annos lisää röyhkeyttä. Maalin
takana voitetun kaksinkamppailun jälkeen hän pyrkii viipymättä maalille. Toinen
vaihtoehto on, että hän syöttää taustalta nousevalle pelaajalle, josta muun
muassa Tavi on iskenyt tällä kaudella eräänkin repun.
Sopanen on jättänyt maalinsa liigan viimeisille kierroksille.
Tämä taituri on tärkeiden maalien mies. Verkko tulee heilumaan vielä vuorenvarmasti.
Aleksi Salonen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti