Sivut

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Niko Tuhkanen ja Tomi Pekkala uudet Pelikaanit

Lahden Pelicans julkisti tehneensä sopimukset puolustaja Niko Tuhkasen sekä hyökkääjä Tomi Pekkalan kanssa. Kumpainenkin siirtyy Lahteen Mestis-seura Vaasan Sportista, jota luotsaa lahtelaisyleisölle tuttu Pasi Räsänen. Mitä nämä herrat tuovat ensi kauden Pelicansiin? Mihin rooleihin heidät istutetaan?


Niko Tuhkanen. Ensinnäkin: lahtelaisen kiekkokoulun kasvatti on hienoa saada takaisin. Tuhkanen kävi Kai Suikkasen ensimmäisellä valmennuskaudella yhden pelin vuokralla Pelicansissa, mutta näytöt eivät poikineet sopimusta viime kaudeksi. Tuhkanen siirtyi Mestikseen Sportin riveihin, jossa hän pelasi sangen hyvän kauden. Tehopisteitä 45 pelissä kertyi 22 kappaletta. Moni liigapeluri on saanut uralleen uuden nosteen, yhden tai kahden Mestis-vuoden jälkeen.

Tuhkasen rooli tulee olemaan joko kolmospakkiparissa tai ns. täytepuolustajan rooli. Hän on ominaisuuksiltaan moderni peruspuolustaja. Luisteluominaisuudet ovat hyvät, ja kiekkokin pysyy lavassa. Oman pään pelaaminen on kuulunut aina Tuhkasen hienoisiin akilleenkantapäihin. Tuhkasen kanssa samat ominaisuudet omaavia puolustajia alkaa olla Pelicansissa ruuhkaksi asti.

Oma poika on aina hienoa saada kotiin, mutta ei tämä hankinta silti spontaaneja riemunkiljahduksia aiheuta. Kysymysmerkkejä on ilmoilla liikaa. Onko Tuhkanen saanut peliinsä uusia ulottuvuuksia Mestis-reissullaan? Mikäli ei ole, lahtelaiset tulevat pettymään. Uskallan väittää, että Tuhkanen ei kuulu voittavaan joukkueeseen. Joukkueeseen, joka pelaa pelejä vielä huhtikuun puolellakin.

Loistava ringinleventäjä hän kylläkin on. Aika näyttää.

Tomi Pekkala. Veijari paukutti nimiinsä Mestiksen piste- ja maalipörssin voitot viime kaudella. Hän on pelannut liigaa aiempina kausina, mutta on tullut tutuksi laiskuudestaan, eikä ole näin päässyt vakiinnuttamaan liigapaikkaansa.

Maalintekopotentiaalia on valtavasti. Sen osoittaa ruudin kova laukaus sekä viime kauden tilastot Mestiksestä. Pekkalan iskukyky liigajäillä on silti edelleen iso kysymysmerkki. Kaikki lähtee korvien välistä. Mikäli hänelle ei ole pää kunnossa, on aivan turha edes haaveilla paikasta liigakartalla.

Pelicans teki Pekkalan kanssa suoraan kahden vuoden sopimuksen. Miksi? Kaikki on Pekkalan kohdalla yhtä isoa arvoitusta. Alemmissa kentissä hänelle ei ole käyttöä, koska hän on ominaisuuksiltaan hyökkäävien kenttien pelaaja.  Oikein roolitettuna, ja Pelicansin saadessa Pekkalan potentiaalin ulos, tulee hän heiluttamaan verkkoa liigassakin.

Ensi kauden Pelicans näyttää tällä hetkellä tältä:

Smolenak – XXX – XXX

Niinimäki/Pekkala/XXX – Immonen – Sopanen

Pärssinen – Saarenheimo – Pekkala/Niinimäki

Pöyhönen – Paakkolanvaara – Pikkarainen

Ritamäki

***

Korpikari – XXX

Hurri – XXX

Latvala – Pietilä

Tuhkanen – Ylönen

***
Myllyniemi
Juvonen

Tässä kaikki tällä erää. Tartun kiinni Pelicansin ensi kauden joukkueeseen vaihe vaiheelta myöhemmin kevään ja kesän mittaan. Juttua on tulossa niin paljon, että ne on jaettava osiin.

Näin saatiin kiekkokausi 2013 – 2014 käyntiin.

Aleksi Salonen

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Lahdessa ei pudotuspelejä nähty – viiltävä puraisu Pelicansin kauteen

Kevät alkaa olla piakkoin komeimmillaan, ja SM-liigan puolivälierissä on täysi rähinä päällä. Mukana on Jokerit, joka on tasaisen tappavalla tahdilla keikkunut sarjataulukon kärjessä koko sesongin ajan. Siellä viilettää kirvesrinnat, jotka nousivat hienosti runkosarjan toiselle sijalle.

JYP, jolta on nähty jälleen kerran rutiininomaisen kliinisiä otteita. Hämeenlinnan Pallokerho, jota Ari-Pekka Selin on johdatellut mainiosti läpi kauden. Ässät, joka on Antti Raannan johdolla ilmiliekeissä. KalPa, joka yrittää pistää viimevuotisen playoff-katastrofinsa uusiksi. Säälipjeijareiden kautta sinne nousivat myös HIFK ja Lukko.

Viime kauden hopeajoukkue Lahden Pelicans ei ole näissä karkeloissa mukana. Miksi?

Pelicansin hopeajoukkue pelasi viime kaudella poikkeuksellisen nopeaa ja iloista kiekkoa. Valmentaja Kai Suikkanen sai tulla siihen tilanteeseen, mikä sopii hänelle kuin nyrkki silmään. Seuraan, joka on kyntänyt edellisellä kaudella pahasti – jolta ei odoteta mitään.

Suikkanen sai käsiinsä nipun, joka ei ensimetreillä tähtiä vilissyt, vaan syvyyttä löytyi laajalti. Pelitapa ja pelaajien pelilliset ominaisuudet kättelivät välittömästi, ja moni pelaaja sai uralleen uuden nosteen. Kauden päätteeksi Pelicansin pajatso putsattiin miehissä. Jäljelle ei jäänyt oikeastaan mitään muuta kuin hyvät muistot. Ja, Suikkanen.

***

Niko Hovinen, Joonas Järvinen, Jyri Marttinen, Joonas Jalvanti, Aaron Brocklehurst, Max Wärn, Teemu Rinkinen, Arttu Luttinen, Ryan Lasch, Justin Hodgman, Tero Koskiranta. Siinä näin ensi alkuun muutama nimi, joita ei nähty enää tällä kaudella kantavan turkoosinuttua. Tässä vaiheessa monella olisi voinut tulla itku. Niin tulikin. Hopeajoukkueen runko oli nostanut kytkintä, ja Pelicansilla oli kiire lähteä markkinoille. Katseet kääntyivät jälleen, kuinkas muutenkaan, Suikkaseen. Sheriffin odotettiin saavan jalkeille yhtä pelivalmiin nipun. Hän sai nyt tehdä joukkueesta oman näköisensä, viimeistä palasta myöten.

Noh, kaikki ei mennyt niin kuin Strömsössä, ja ensimmäinen statement tulee tässä: Suikkanen ja kumppanit epäonnistuivat joukkueensa rakentamisessa pahemman kerran. Lahteen haalittiin suuria arpoja sekä uransa ehtoopuolella olevia pelaajia. Kaikki piti tehdä nopealla aikataululla, olihan Pelicans pelannut viime kaudella pitkälle kevääseen. Valmistautumisaika jäi näin lyhyeksi, ja pelaajia ei saatu ajettua tarpeeksi aikaisin joukkueeseen sisään.

Ennen kaikkea huolestuttavinta oli se, että Pelicansin joukkueesta ei löytynyt jalkoja. Ja, tehän tiedätte Suikkasen pelifilosofian. Se perustuu nopeaan lyhytsyöttöpeliin, paljon jalkatyötä vaativaan kiekkoon. Suureen rooliin hankitut Lee Goren ja Timo Pärssinen eivät ole eläessään olleet räjähtäviä taskuraketteja, ja vauhti on ymmärrettävästikin vain entisestään hiipunut iän myötä. Jari Kauppilan nimeä en tässä edes viitsisi mainita.

Kesän kova harjoittelu ei poikinut tulosta kauden ’11 – ’12 tapaan. Pelicans harjoitteli viime kesänä ennätyksellisen usein, tappavan kovalla tempolla. Loppukesästä jääharjoitukset olivat kaksi kertaa päivässä + puntti päälle. Hienhajuiset, oksennuksen- ja verenmaku suussa painaneet pelikaanit olivat koko syksyn ajan aivan tukossa. Marko Pöyhönen, Pekka Jormakka sekä Janne Tavi olivat hieman kärjistetysti sanottuna ainoat, joiden jalkatyöskentely oli totutun vahvaa. 

Pelicans voitti hopeakauden syyspuolella, ja etenkin keväällä, pelejä vahvan kuntopohjansa ansiosta. Se väsytti vastustajan kolmannessa erässä, ja jaksoi kärsivällisesti toteuttaa omaa pelisysteemiään lukuisista pelin sisällä tapahtuneista epäonnistumisista huolimatta. Tällä kaudella kaikki kääntyi päälaelleen. Suikkasen hatusta hävisi näin yksi sulka, ja jälkiviisaana on helppo sanoa äärimmäisen kovan treenikesän olleen totaalisen vihkoon mennyt veto. Se heijastui negatiivisesti koko alkukauteen. Joukkue oli täysin telineissä. Vastustaja hakkasi nopeudellaan Pelicansin vastaavan ilta toisensa jälkeen.

Rankka pre-season otti ensimmäisen uhrinsa jo varhain kauden alussa. Ryan O’Marra joutui etsimään itselleen uuden majapaikan. Mies oli fyysisesti heikossa kunnossa, eikä kunto kestänyt juurikaan 10 minuutin vastuuta enempää. Parran pärinä Pelicansin ympärillä kiihtyi, kun alkusyksyn pelillisesti paras pelikaani Goren sai potkut. Mielialapelaajana uransa aikana tutuksi tullut Goren ei ollut valmennuksen kanssa samalla aaltopituudella. Pelillisistä syistä hän ei potkuja saanut, vaikka ei hitailla jaloillaan täydellisesti sopinutkaan Suikkasen permanenttiin.

Kriittinen lahtelaisyleisö sai jälleen kerran yhden negailun aiheen, kun Pelicans tiedotti hankkineensa vanhan kehäraakin, Miikka Männikön, Gorenin korvaajaksi. Ennen tätä lahtelaiset värväsivät riveihinsä Pekka Saarenheimon. Kukaan ei ollut sulattaa näitä hankintoja, koska ne tehtiin kärkikenttiin. Pienenä vinkkinä: älä tuomitse ennen kuin näet. (Kyllä, itsekin näytin Twitterissä punaista valoa näille hankinnoille.) 

Muullakin tapaa kansa keskittyi koko kaudella ainoastaan negatiivisiin asioihin, eikä hienoja suorituksia huomattu, tai ainakaan niistä ei mainittu. Kaikki oli syksyllä yhtä miinusmerkkiä, mutta täytyy silti antaa iso käsi lahtelaisille kiekkojännäreille, jotka jaksoivat käydä matseissa, vaikka tiesivät, että tukkaan tulee.

***

Koko Pelicans-perhe oli syyskaudella lukossa. Lahtelaiset hyytyivät jokaisessa matsissa pelin edetessä, ja epäonnistumiset kaikilla osa-alueilla vain vaikeuttivat voittamista. Sitä eivät auttaneet edes lockout-apujen pikainen vierailu Lahdessa. Antti Niemi ja Ondrej Pavelec kävivät vuorollaan yrittämässä tolppien välissä – turhaan. Heillä ei ollut mitään tehtävissä surkean viisikkopuolustuksen edessä. Myöskään Carolina Hurricanesin pakki Jamie McBain ei pystynyt auttamaan mastokaupungin ylpeyttä voittoihin. Päinvastoin, hän rasitti omalla harhailullaan joukkueen voittomahdollisuuksia.

Kukaan ei myöskään tuntunut ymmärtävän tiiviin viisikkopelin merkitystä. Suikkanen ei saanut joukkuettaan hyppysiinsä, ja vuoden takainen iloittelu oli enää muisto vain. Hänet (Suikkanen) todettiin nopeasti monen tahon toimesta tavallisten kuolevaisten joukkoon. Moni oli jo antamassa päävalmentajalle potkuja, muun muassa allekirjoittanut. Epäonnistumisia tuli jatkuvalla syötöllä, ja voittamisesta tuli joukkueelle pelkotila. Jos onnistumiset ruokkivat onnistumisia, mennään epäonnistumisten suhteen täysin samalla kaavalla.

Moni löi kättelyt tiskiin - niin kentällä kuin katsomossakin. Mailat lyötiin harjoituksissa päreiksi, ja tekeminen oli kauttaaltaan selviytymistaistelua. Pitkävedon pelaajat saivat tehdä syksyllä ilmaista rahaa pelaten Pelicansia vastaan. Tätäkö se taas oli? Lahtelaisnippu vaikutti syksyn esityksillään jopa todennäköiseltä karsijalta.  

Jokaiselle joukkueelle tulee kauden aikana heikkoja jaksoja, mutta pitkässä juoksussa ratkaisee se, kuka saa katkaistua tappioputkensa nopeimmin. Ja toisinpäin, kuka pystyy voittamaan tasaisen tappavalla tahdilla läpi kauden, ja rakentamaan voittoputkia.

Valmennus joutui syksyllä pakon edessä rukkaamaan pelikirjaansa. Pelaamista muokattiin paljon yksinkertaisemmaksi. Pelisysteemin muuttaminen kesken kauden ei ole missään tilanteessa, eikä missään sarjassa toivottu tilanne. Muutos ei tietenkään heti poikinut tuloksia, kun pelaajien toisesta korvasta työnnettiin sisään kiekkokontrollia, ja toisesta pystysuunnan kiekkoa.

***

Saapui se joulu lopulta Lahteenkin. Ennen muutamien päivien joulutaukoa Pelicans raapi itselleen kaksi tärkeää voittoa. Itseluottamus nousi kohisten itse kullakin, ja joulutauolla valmennus ymmärsi antaa pelaajille vapaitakin. Tauon jälkeen liigakaukaloihin palasi vapautunut turkoosijoukko. Kesän kova harjoittelu alkoi hiljalleen näkyä pelaajien liikkeessä. Karstat karisivat kevään mittaan pois, pelaamisesta tuli kaikin puolin rennompaa ja vapautuneempaa.

Niin hullulta kuin se kuulostaakin, Radek Smolenakin lähtö joulun tienoilla aukaisi välittömästi monta solmua. Pelicansista oli tullut jälleen varteenotettava joukkue voittamaan pelejä, ja uskottava sellainen. Huomatkaa sana joukkue. Vaikka Smolenak on pidetty pelaaja joukkueen keskuudessa, ei hän ole kurinalainen viisikkopelaaja. Hän luistelee kentällä omia luisteluratojaan, kyttää läpiajomahdollisuuksia, ja niin edelleen.

Supertähti Smolenakin lähdön jälkeen, Pelicans alkoi toimia yhteen hiileen puhaltavana joukkueena. Se sitoutui täydellisesti valmennuksen laatimaan yksinkertaisempaan suunnitelmaansa. Joukkueen ainoa supertähti oli lähtenyt isojen rahojen äärelle, ja näin Isku Areenan syövereissä joukkueeseen syntyi tervettä kilpailutilannetta. Se näkyi käytännössä heti, kun muun muassa Tavi ja Männikkö äityivät koko loppukauden kestäneeseen mainioon vireeseen.

Ulkomaalaisvärväysten poispotkiminen jatkui kauden puolivälin jälkeen, kun Danny Richmondille ja Angelo Espositolle laitettiin postimerkin kuva takamukseen. Kesän ulkkarihankinnoista 4/4 oli pistetty pihalle. Kevätaurinko alkoi kuitenkin paistaa risukasaankin hieman myöhemmin.

***

Tyler Redenbach. Pelicans löysi Smolenakin jälkeen uuden kultakimpaleensa. Ja, vielä pykälän arvokkaamman sellaisen. Pelicansin oli pakko lähteä markkinoille, sillä Saarenheimon kaltaisella ykkössentterillä ei olisi ollut pudotuspeleihin minkäänlaista asiaa, sen tiedostivat kaikki. Redenbach sai lähtöpassit HIFK:sta huonon motivaationsa sekä heikkojen hyökkäyspään näyttöjensä johdosta. Lahdessa mies puhkesi uudelleen kukkaan, ja kannatteli joukkuettaan reppuselässään.

Ilman pienintäkään liioittelua, Redenbach oli kevätsesongilla Pelicansin tärkein kenttäpelaaja. Hänen tarjoilustaan sai nauttia muun muassa Jormakka, joka kirjautti kaikki ennätyksensä uusiksi. Myös Pärssinen sai keväällä jalat liikkeelle, ja vaikutti jo vahvistukselta. Redenbach näytti avainpelaajana joukkueelleen esimerkkiä kaikissa pelitilanteissa.

Ennen siirtorajan umpeutumista Pelicans hankki llveksestä Jesse Niinimäen riveihinsä. Urheilutoimenjohtaja Mika Saarisen hankinta tuli hieman outoon rakoon. Tai, kyllähän Pelicans laituria kaipasi, mutta että Niinimäki. Suikkanen ei ollut ollenkaan tietoinen tästä hankinnasta. Sen todisti peluutus keväällä. Niinimäki ei muutenkaan sovi Suikkasen muottiin missään tilanteessa, ja Pelicans tekikin tämän värväyksen vahvasti ensi kautta silmällä pitäen, jolloin Niinimäki saa isomman ruudun. (Tiedätte mielipiteeni Niinimäestä, en siis viitsi jauhaa ko. asiasta enempää.)

Pussinokat alkoivat kevään edetessä napsia pisteitä roppakaupalla. Suurin muutos alkukauteen nähden tapahtui viisikkopuolustamisessa. Viisi eri maalivahtia kävi syksyllä yrittämässä Pelicans-veräjällä heikolla menestyksellä. Nyt puolustuksen ja maalivahdin välille syntyi vankka luottamusside. Jere Myllyniemi otti alkukauden hapuilun jälkeen tahtipuikon itselleen, ja jätti Joonas Kuuselan sekä Janne Juvosen nuolemaan näppejään. Myllyniemen ja pakkien kommunikointi toimi loistavasti. Myllyniemi pelasi keväällä peräti 29 ottelua perätysten, ja tarjosi joka ilta joukkueelleen mahdollisuuden kamppailla pisteistä.

Pelaajien väliset etäisyydet olivat hyvissä mittasuhteissa, ja Pelicans hyökkäsi rintamana, tiiviinä viisikkona. Kukaan ei sooloillut, mikä oli iso muutos alkukauteen. Ratkaisuja ja onnistumisia hyökkäyspäässä tuli laajalta rintamalta, mikä oli uutta sitten sen ajan, kun Smolenak oli vielä remmissä.

Suikkasen suojatit tekivät kentällä kaikki pienetkin asiat jämäkästi. Joukkueena pelaaminen, kärkipelaajien onnistumiset, ja Myllyniemen hyvät otteet veivät lahtelaiset keväällä voitosta voittoon. Se pystyi rakentamaan itselleen voittoputkia, ja Pelicans oli lopulta 30 viimeisen runkosarjan ottelun kuntopuntarissa sijalla 3. Pussinkokat napsivat näissä pisteitä 1,87 pisteen keskiarvolla peliä kohden. Se on uskomaton luku koomisen kauden ensimmäisen puoliskon jälkeen. Kevään kiistatta yksi suurista onnistujista löytyi pelaajapenkin takaa.

***

Suikkanen on ollut yllättävän vähän otsikoissa kevään aikana, ja lahtelaisten kauden päättymisen jälkeen. Kevään mahtivire oli paljolti Suikkasen ansiota. Hän roolitti pelaajat oikein syksyisen farssin jälkeen. Jokainen pelaaja tiesi kentällä tehtävänsä. Pelicans kieltämättä hieman ylisuoritti keväällä, mistä Suikkanen ansaitsee yhden kunniamaininnan. Hänen vahvuutensa on nimenomaan saada pelaajat palaamaan paremmin, kuin mitä he ehkä todellisuudessa ovat. Suikkanen osaa puristaa pelaajista kaiken irti oikealla hetkellä, mutta nyt se ei riittänyt pudotuspeleihin.

Oli jo käytännössä jouluna selvää, että Pelicans ei tällä kaudella yllä pudotuspeleihin. Muistammehan myös sen seikan, että se sarjataulukko, mikä vallitsee jouluna, on suurin piirtein samassa muodossa myös runkosarjan päättyessä. Ihmeitä tapahtuu aina, mutta se jäi Lahdessa tällä kertaa näkemättä. Kaikki kaatui katastrofaaliseen syksyyn.

Kauteen 2012-2013 päättyi myös Suikkasen aikakausi Pelicansin päävalmentajana. He suuntaavat yhdessä aisaparinsa Riku-Petteri Lehtosen kanssa Turkuun TPS:n ruoriin.

Lahdessa puhaltavat ensi kaudella uudet tuulet. Vai, pitäisikö sanoa vanhat, kun vanhatuttu Hannu Aravirta ottaa vetovastuun.

Pelicansin kauteen 2012 – 2013 mahtui jälleen paljon. Iloa, surua, pettymyksiä, riemua, ja kaikkea siltä väliltä. Jääkiekko on kaikkinensa ennalta-arvaamaton peli, ja juuri se tekee siitä viihdyttävän mielenkiintoisen.

Iso käsi ennen kaikkea teille lukijoille, jotka jaksoitte uskollisesti pysyä mukana.

Kiitos.

Aleksi Salonen (@_AleksiSalonen)



maanantai 18. maaliskuuta 2013

Pelicansin pelaaja-arvioinnit kaudella 2012 – 2013

Turkoosin paidan puki päällensä tällä kaudella 37 eri pelaajaa. Käydään jokainen pikaisesti läpi, ja laitetaan myös kouluarvosanat tiskiin.

Maalivahdit

31 Antti Niemi: 10 (ottelut), 90.5 % (torjunta-%), 3.11 (päästettyjen maalien keskiarvo). Pelaamattomuus näkyi vääjäämättä Niemen otteista. Sylki kiekkoja, eikä tuttuja gamesavereita nähty. Sen verran on annettava armoa, että ei kukaan muukaan maalivahti olisi pelannut paremmin reikäjuustomaisen puolustuksen edessä.
Arvosana: 7+

31 Ondrej Pavelec: 6, 91.2 %, 2.68. Smolenakin hyvä ystävä tuli Lahteen hakemaan tuntumaa työsulun aikana. Oli OK. Muutamia helppoja meni, mutta pystyi myös kannattelemaan joukkuettaan. Tehtävä oli hänellekin todella vaikea.
Arvosana: 7½

33 Joonas Kuusela: 8, 90.15 %, 3.12. Ei ollut taaskaan Kuuselan kausi. Henkinen kantti ja mentaalipuoli eivät vaan tahdo kestää. Teknisesti perusvarma, ehkä parempikin, mutta epätasaisuus vaivaa. Lonkkavamma pilasi lopulta loppukauden. Ei kyllä olisi päässyt muutenkaan pelaamaan. Lähtee todennäköisesti etsimään tulevaisuuttaan muualta.
Arvosana: 6½

38 Jere Myllyniemi: 36, 91.38 %, 2.66. Murheellinen syksy, haki itseluottamustaan. Keväällä joukkueen viisikkopeli parani, ja Myllyniemen otteet sen myötä. Sai omin sanojensa mukaan ison buustin TuTon-vierailultaan. Oli tärkeimmissä viidessä viimeisessä runkosarjan pelissä epävarma, mikä söi joukkueen mahdollisuuksia. Tasaisuus mukaan, ja samalla nimi liigan parhaimpien maalivahtien joukkoon.
Arvosana: 8+

41 Janne Juvonen: 4, 88.42 %, 3.51. Lievä pettymys. Esitykset Mestiksessä Peliittojen riveissä olivat ailahtelevia. Ei saanut liigassa kunnollista näyttöpaikkaa. Nuorten MM-kisat varmasti hieno kokemus. Saa ensi kaudella enemmän peliaikaa liigassa.
Arvosana: 7-

Puolustajat

2 Oskari Korpikari: 40 (ottelut), 3+6=9, -6 (tehotilasto), 36 (jäähyminuutit). Surkea alkukausi. Miehet eivät pysyneet hyppysissä, avaussyötöt karkailivat ja pelaaminen oli kaikin puolin epätavanomaista Korpikaria. Keväällä ote pelistä parani ja mies otti oman maalin edessä homman haltuunsa. Alisuoritti pahasti, vakaasta keväästä huolimatta.
Arvosana: 7+

3 Ville-Veikko Eerola: 1, 0+0=0, 0, 0. Pelasi yhden pelin silloisesta pakkivajeesta johtuen, ja hoiti tonttinsa moitteetta. Silloinen Peliitta-mies siirtyi lopulta HPK:hon.
Arvosana: -

4 Jamie McBain: 7, 0+1=1, -6, 6. Lockout-apu sanoi ennen lyhyttä Pelicans-pestiään, että ”hyvä, jos siellä pari peliä pääsisi pelaamaan, ja hieman luistelemaan joukkueen kanssa.” Esitykset olivat juuri sen kaltaisia, mitä kommenteista saattoi päätellä. Käsittämätöntä velttoilua, kiekon menetyksiä kriittisimmissä paikoissa ja niin edelleen. Tuntui, ettei kaveri ollut pelannut jääkiekkoa koskaan.
Arvosana: 5-

5 Juha-Pekka Pietilä: 24, 1+5=6, +2, 47. Todellinen läpilyönti jäi näkemättä. Sai itsensä, ja Pelicansin onneksi maalitilinsä auki, mikä helpottaa jatkossa. Kasvoi henkisesti kauden aikana todella paljon. Fyysinen pelaaminen edelleen suuri heikkous, mutta sillä saralla on tullut kehitystä viimeisen puolen vuoden sisällä. Tuleva kesä on lahtelaisen kiekkokoulun kasvatille tärkeä.
Arvosana: 7½

12 Joonas Hurri: 35, 5+6=11, -3, 12. Kohtuullinen kausi. Syksy pilalle loukkaantumisen takia. Meni jokaisella osa-alueella hieman eteenpäin, mutta hänen pitää pystyä vielä paljon tasaisempaan suorittamiseen. Sai keväällä rutkasi ylivoimaa, mutta tehot jäivät piippuun. Tässä miehessä on nähtyä suurempaa potentiaalia.
Arvosana: 7½

22 Markus Seikola: 55, 13+11=24, -9, 42. Katastrofaalinen syksy. Näytti silloin kaikki heikoimmat puolensa. Pelaaminen oli pakkopullaa, eikä onnistumisia tullut. Keväällä verkko alkoi taipui, ja Seikola kirjautti itselleen uransa neljännen SM-liigapuolustajien maalipörssin voiton. Muodosti Ylösen kanssa toimivan parin, missä roolien jako oli selvä. Kokonaisuudessaan pettymys.
Arvosana: 7½

26 Jan Latvala: 53, 5+8=13, -15, 16. Heikohko. Oli hetken loukkaantumisen johdosta sivussa. Palattuaan peleihin, ei päässyt missään vaiheessa omalle varmalle tasolleen. Kiekottomana virhealtis, siitä kertoo surkea tehotilasto. Maalit jäivät myös vähiin. Latvala on totuttu näkemään paraatipaikoissa kylmäpäisenä viimeistelijänä, mutta nyt ei natsannut. Jalka alkaa painaa, mutta paikkaa paljon kokemuksellaan ja sijoittumisellaan. One more year.
Arvosana: 7

36 Danny Richmond: 39, 4+14=18, 0, 34. Pelicans ei tiennyt mitä sai. Luultiin monipuolisesti oman pään varjelijaksi. Olikin ainoastaan hyökkäysorientoitunut, ja oli omissa riski. Oli todella ailahtelevainen, teki kentällä omia juttujaan. Värkkäsi kelpo tehot, mutta  hinta-laatusuhde ei täsmännyt alkuunkaan. Tämänkaltaisiin huteihin ei ole varaa jatkossa.
Arvosana: 5-

40 Antti Ylönen: 54, 0+9=9, +5, 28. Ehdoton toppi. Aliarvostettu. Pieni kuin mikkihiiri (173 cm), mutta on silti useimmiten kaksinkamppailujen herra. Suoritusvarmuus todella korkea. Pidetty pelaaja kopissa, hoitaa aina ruutunsa tyylillä. Maali(t) jäi uupumaan, mutta ei häntä siihen hommaan ole tarkoitettukaan. Jatko auki.
Arvosana: 8+

43 Antti Jaatinen: 46, 0+5=5, +7, 18. Onnistunut sesonki. Jaatinen omistaa liigan hitaimman lähtönopeuden, minkä vuoksi on ajoittain suurissa vaikeuksissa. Alkukaudesta miestä oltiin heittämässä kannattajien toimesta Mestikseen. Kauden edetessä virsi muuttui.  Jaatisen taisteluhenki välittyi heikkoina hetkinä muihinkin joukkueen jäseniin. Sisäisessä plus-miinustilastossa toinen sija. Tekee uransa peräänantamattomalla kamppailupelaamisella. OK kolmannen parin liigapakki.
Arvosana: 8-

44 Jonas Junland: 6, 1+1=2, -2, 6. Loukkaantuminen pilasi kaiken, joten Junland tuli melko kalliiksi Pelicansille. Oli syksyllä pelaamassaan viidessä pelissä hyvä, mutta ei niin hyvä, mitä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa hehkutettiin. Palasi kaukaloon runkosarjan viimeiseen peliin. Oli silloin kentän paras pelaaja. Kiekon kanssa rohkea ja pelivarma sekä vahva oman maalin edessä. Jatkanee uraansa muualla.
Arvosana: 8+

Hyökkääjät

6 Janne Ritamäki: 45, 4+3=7, -4, 26. Plusmerkkinen debyyttikausi liigajäillä. On omimmillaan puolustavassa kentässä, ei kuitenkaan saanut liiemmin alivoima-aikaa. Joukkueen vahvimpia pelaajia, vastataklaukset täyttä kultaa. Otti kiekkoja nahkaansa kuolemaa halveksuen. Vahva luistelija ja laukoja, mutta ei mikään synnynnäinen maalintekijä. Jatko auki.
Arvosana: 7+

7 Angelo Esposito: 29, 3+4=7, -4, 10. Italian passilla viilettänyt kanukki ei ollut valmis näin kovaan liigaan. Fyysisesti juniori-tasoa. Peli koohottamista, arkaa ja päämäärätöntä. Peli ei lähtenyt rullaamaan sentterinä, eikä laiturina. Näkemiin.
Arvosana: 4

8 Jesse Niinimäki: 16, 2+6=8, -6, 6. Kaikkea muuta kuin vahvistus. Oli hajuton, mauton ja väritön. Taistelutahtoa ei ollut, eikä näyttänyt olevan suuremmin pelihalujakaan. Tasakentällisin ei mitään käyttöä. Todella outo hankinta Pelicansilta. Olen tässä pohtinut, että mihin rooliin Niinimäki ängetään ensi kaudella.
Arvosana: 5+

14 Miikka Männikkö: 34, 8+16=24, +2, 8. Moni epäili, moni lopulta yllättyi. Vahvaa terrierimäistä duunia kentän kummassakin päässä illasta toiseen. Ei voittavassa joukkueessa enää kärkikentissä. Luistin kulkee edelleen melko mallikkaasti, ja pisteitä tulee tasaisesti. Monipuoliselle kolmoskentän laiturille olisi käyttöä missä tahansa joukkueessa.
Arvosana: 8

15 Vili Sopanen: 33, 3+15=18, -1, 12. Loukkaantuminen sotki alkukautta, mutta palasi parempana kuin koskaan. Fokus pysyi olennaisessa. Kukaan liigapakki ei mahda Sopaselle mitään, kun hän saa kiekon maalin takana ja pääsee suojaukseen. Oppinut käyttämään kokoaan hyväkseen, viimein.  Väläytteli nyt pelisilmäänsä entistä enemmän. Ennen hän laukoi 2vs1 –hyökkäyksissä, nyt kudin sijaan nähtiin syöttö. Motivaatio puolustuspäätä kohtaan kasvoi kauden edetessä. Sopanen on nykyään paljon monipuolisempi - sitä kautta vaarallisempi pelaaja.
Arvosana: 8½ 

20 Tommi Paakkolanvaara: 56, 9+16=25, +2, 20. Ei toppi, mutta ei myöskään floppi. Jäi pisteen päähän uransa parhaasta kaudesta pisteiden valossa. Ei taaskaan onnistunut hyökkäävässä roolissa. Tilanteessa, jossa Paakkolanvaaralta odotetaan tehoja, ei hänellä ole mitään käyttöä. Oman pään kautta lähtevässä pelissä neloskentässä tulosta syntyy, koska silloin pisteodotukset ovat miltei nollissa. Tulee jatkossakin olemaan avainroolissa neloskentässä, korkeintaan kolmosessa. Kaikissa muissa tapauksissa hän on ulkona mukavuusalueeltaan.
Arvosana: 7½

23 Jarkko Immonen: 48, 4+17=21, -9, 38. Floppi. Rikkonainen syksy, ei päässyt missään vaiheessa hyvälle tasolleen. Pelirohkea kiekon kanssa, mutta saisi ratkaista itse useammin. Hakee hyvissäkin paikoissa vielä syöttövaihtoehtoja. Ei mikään taskuraketti, pysyy kuitenkin vauhdissa mukana. Parantaa ensi kaudella.
Arvosana: 7-

24 Janne Tavi: 60, 16+11=27, 0, 4. Ehdottomia onnistujia - heittämällä uransa paras kausi. Tuhlailee paikkoja valtavat määrät. Paremmalla viimeistelyllä maalimäärä alkaisi kakkosella. Monipuoliset ominaisuudet tekevät Tavista käyttökelpoisen missä tahansa roolissa. Ei ole kuitenkaan mitalista taistelevan joukkueen kahdessa ensimmäisessä kentässä.
Arvosana: 8½

25 Pekka Jormakka: 54, 19+16=35, +4, 6. Kauden suurin valopilkku. Tutkapari Smolenak-Jormakka vyöryi alkukaudella vaarallisesti. Keväällä Smolenak vaihtui Redenbachiin, ja tämäkin kombinaatio toimi mainiosti. Jaksoi väsymättä luistella ja haastaa vastustajia. 19 maalia on kova suoritus. Paremmalla laukauksella ja osumatarkkuudella kolkuttelisi jo maajoukkueen portteja. Tällä miehellä on edessään valoisa tulevaisuus. Jatkaa uraansa Lahden ulkopuolella, luultavasti Tapparassa.
Arvosana: 9

27 Timo Pärssinen: 60, 13=17=30, -10, 38. Kaksijakoinen kausi. Ei missään nimessä floppi. Vanha vertyi vasta keväällä. Syksyllä häntä ei erottanut kentältä kuin tukossa olleista jaloista. Kesän harjoittelusta toipuminen venyi joulun tienoille asti, milloin alkoi luistaa. Sai jalkansa liikkeelle, minkä mukana kaikki tekeminen muuttui positiivisempaan suuntaan. Todella viisas pelaaja, haistaa vastustajan liikeradat, ja tekee näin upeita kiekonriistoja. Nykypäivänä oikea rooli kolmoskentässä. Ensi kauden tontti vielä hieman pimennossa.
Arvosana: 7½

30 Jari Kauppila: 28, 0+6=6, -14, 36. Toinen kausi perätysten ilman maalin maalia. Vakuutti pre-seasonilla, mutta kauden alkaessa Kauppilan pelistä oli nähtävissä karu totuus. Vauhti ja pelinopeus eivät ole enää liigatasoa. Ura SM-liigassa oli mitä todennäköisimmin tässä.
Arvosana: 6

37 Lee Goren: 13, 4+8=12, +1, 30. Kovapalkkaisin mies potkittiin pihalle hyvissä ajoin. Oli pelillisesti OK, ja olisi kauden mittaan parantanut peliään. Kemiat valmennuksen kanssa eivät kuitenkaan kohdanneet, ja mielialapelaaja sai lähteä.
Arvosana: 4½

39 Marko Pöyhönen: 59, 5+7=12, +1, 24. Vankkaa työtä jälleen. Ei petä koskaan. 5vs3 –alivoimien erikoismies. Sivusi uransa parasta noteeraustaan pisteiden muodossa. Pelipaikka sementoitu nelosen vasemmalla laidalla. Todennäköisesti jatkaa turkooseissa.
Arvosana: 8

42 Ryan O’Marra: 8, 0+1=1, +1, 8. Suikkasen armoa antamaton kuntokoulu kolahti kesällä pahasti O’Marran nilkkaan. Kirjaimellisesti konttasi jäässä, eikä pysynyt laitureidensa kyydissä. Kunto ei kestänyt pitkiä vaihtoja, ja kakkossentteriksi kaavailtu pelaaja valahti lopulta alakenttiin. Tästä kaverista jäi ainoastaan mieleen painavat ja kovat taklaukset.
Arvosana: 5-

51 Ilkka Pikkarainen: 48, 6+13=19, -12, 135. Karsea floppi. Jalkanopeus hiipunut minimiin. Laukaus lähtee edelleen napakasti, mutta ei pääse enää paikoille. Väläytteli ajoittain hyvää pelinlukutaitoaan, mutta keskittyminen vääriin asioihin vie puhdin pelistä. Liigan jäähypörssissä sijalla 2. Pikkarainen oli Pelicansin ainoa fyysinen pelote, mutta hän ei tuonut lahtelaisten peliin mitään muuta lisäarvoa. Jatko auki.
Arvosana: 6-

53 Antti Iivari: 1, 0+0=0, 0, 2. Ei päässyt oikein treenirinkiä ylemmäksi. Olisi syksyllä ansainnut enemmän näyttöpaikkoja. Tulevaisuus avoin.
Arvosana: -

57 Pekka Saarenheimo: 53, 7+14=21, -8, 34. Hyvä kausi. Rooli vaihteli pitkin syksyä, keväällä mies viiletti kolmosen keskellä. Onnistui syyskaudella mukavasti pisteiden teossa Jormakan ja Smolenakin keskellä, vaikka ei enää mikään pistenikkari olekaan. Vajavaiset luistelutaidot. Omimillaan puolustavassa kentissä, missä pääsee esittämään uhrautuvaa pelaamista kiekottomana. Monet epäilivät Saarenheimon hankintaa hudiksi, mutta lopulta hän osoittautui Suikkasen luottomieheksi. Jatkanee mastokaupungissa ensi kaudellakin.
Arvosana: 8-

61 Joni Isomäki: 19, 0+0=0, -4, 4. Hienoinen pettymys, vaikka ei suuria voitu odottaakaan. Suojaa hyvin kiekkoa, mutta siihen se sitten jää. Kiekottomana hyvä – blokkaa todella paljon laukauksia. Pistetili ei auennut vahingossakaan. Jatko auki.
Arvosana: 6½

70 Radek Smolenak: 32, 18+10=28, -2, 22. Kannattajien suursuosikki. Laukoo erittäin paljon, mistä tahansa päin kenttää. Aivoitukset Jormakan kanssa kävivät yksiin mainiosti. Ei saanut nyt alivoima-aikaa, vaikka on silläkin osa-alueella hyvä. Pelasi paljon itselleen, mikä rasitti viisikkopelaamista. Mikäli ei saa kesällä KHL-sopimusta, Smolenak palaa ensi kaudeksi Lahteen.
Arvosana: 9+

88 Kimi Koivisto: 3, 0+0=0, -1, 0. Moni varmasti odotti Koiviston saavan enemmän vastuuta, mutta pelejä ei kertynyt edes kourallista.
Arvosana: -

91 Tyler Redenbach: 20, 4+11=15, +12, 16. Kukaan ei olisi voinut uskoa, että tämä herra dominoisi Pelicansin ykkösessä. Luistin kulki erinomaisesti, ja hänen pelisilmänsä te jo tietänettekin. Vakuutti ennen kaikkea oman pään pelaamisellaan, mikä on ollut hänen akilleenkantapäänsä koko liigauransa ajan. Jatko auki.
Arvosana: 9+

torstai 14. maaliskuuta 2013

Pelicansin TOP 5 parhaat pelaajat kaudella 2012 - 2013

Päättyneen kauden Pelicansista löytyy enemmän epäonnistujia kuin tonttinsa kiitettävästi hoitaneita pelaajia. Floppi-listan jälkeen on toppi-listan vuoro.

5.       Tyler Redenbach

Laittoi epäilijöilleen jauhot suuhun. Oli jatkuvasti Pelicansin paras kenttäpelaaja. Luistin kulki ja kiekko löysi omien lavat kovalla prosentilla. Jaksoi myös puolustaa hyvällä asenteella, mikä ehdottomasti lisäsi miehen arvoa. Johdatti lahtelaiset useaan voittoon, ja ilman häntä Pelicansin tulos olisi jäänyt keväälläkin todella laihaksi.

4.       Vili Sopanen

Uransa paras kausi. Jaksoi kuntouttaa itsensä fyysisesti elämänsä kuntoon. Osasi nyt käyttää kokoaan oikealla tavalla hyödykseen. Maalimäärä (3) jäi vähäiseksi, mutta sillä ei ole mitään merkitystä. Rakensi peliä hyvin ja oli keväällä joukkueensa vaarallisimpia pelaajia. Tästä on hyvä jatkaa.

3.       Janne Tavi

Surkean viime kauden jälkeen verkko alkoi pullistella varsin mallikkaasti. 16 pönttöä on Tavin henkilökohtainen yhden kauden maaliennätys. Sai valtavat määrät maalintekopaikkoja, mutta viimeistelytehokkuus oli kokonaisuudessaan heikkoa. Elintärkeä pelaaja joukkueelleen työnteollaan ja monipuolisuudellaan. Paikka löytyi kakkosesta. Voittavassa joukkueessa hän on kuitenkin ”vasta” kolmannen ketjun mies.

2.       Radek Smolenak

Oli ankean syksyn ainoita valopilkkuja. Laukoi joka paikasta ja heilutti verkkoa 32 pelissä peräti 18 kertaa. Nousi jo vuosi sitten kannattajien suursuosikiksi, mikä on ulkomaalaispelaajasta puhuttaessa harvinaista.

1.       Pekka Jormakka

Ykköspaikan haltijasta ei ole epäselvyyttä. Oli lahtelaisten paras pistemies, ja pisti samalla kaikki henkilökohtaiset tilastot uusiksi. Alati vaarallinen, loi paikkoja itselleen loistavalla henkilökohtaisella taidollaan, luisteli, pelasi mallikkaasti kulmissa. Olisi paremmalla laukauksella ja osumatarkkuudella jo nyt EHT-kamaa.

Näin. Nyt on topit ja flopit saatu pulkkaan. Jatketaan seuraavassakin tekstissä pelaaja-analyyseilla.

Aleksi Salonen

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Pelicansin viisi kovinta floppia kaudella 2012 – 2013

Pelicansin kausi tuli päätökseensä tiistaina. Kauteen on mahtunut paljon, joten aloitetaan kauden läpi perkaaminen mitä pikimmiten. Nostetaan ensiksi tapetille Pelicansin viisi pahinta epäonnistujaa.

5.       Jan Latvala

     Mennyt kausi oli Latvalalle heikoin miesmuistiin. Luistin ei enää kulje aivan siihen malliin, mitä huipputasolla vaaditaan. Tämä ilmenee hyvin 1vs1 –tilanteissa. Hän oli kiekottomana virhealtis ja puolusti miestä usein vain näennäisesti. Latvala paikkaa kuitenkin paljon jäätävällä kokemuksellaan. Tehotilasto -15 oli koko Pelicansin huonoin sekä Latvalan koko uran kolmanneksi heikoin noteeraus. Mies sijoittui tässä tilastossa koko liigan mittapuulla aivan häntäpäähän, sijalle 456.

4.       Jesse Niinimäki

Oli aivan pakko nostaa Niinimäki tälle listalle, vaikka hän ei turkooseissa pelannutkaan kuin 16 kamppailua. Homma näissä tuli harvinaisen selväksi: Mies ei pelaa joukkueelleen ja on todella pelikuriton. Tasakentällisin hänellä ei ollut minkäänlaista käyttöä, ylivoimalla.. siinä ja siinä. Karsea floppi. (Pienen ottelumäärän vuoksi tämä sijoitus.)

3.       Markus Seikola

Ei pystynyt syksyllä auttamaan joukkuettaan vaikeina aikoina. Seikola oli omalla flegmaattisuudellaan viisikkopeliä rasittava pelaaja. Ei saanut onnistumisia maalien muodossa, mikä rasitti mielialapelaajan itseluottamusta. Seikola on joukkueelleen ainoastaan haitaksi, jos hän ei saa onnistumisia tasaisin väliajoin.  Kevät oli hyvä. Niinkin hyvä, että Seikola pääsi neljättä kertaa urallaan juhlimaan SM-liigapuolustajien maalipörssin voittoa (13 maalia). Kokonaiskuva menee silti pakkasen puolelle. Pelicans hävisi pelinsä syksyllä. Silloin Seikola oli, miten sen nyt nätisti sanoisi, huono.

2.       Ilkka Pikkarainen

Pikkaraiselle ladattiin isot odotukset tälle kaudelle, mutta ruuti oli märkää. Luistelunopeus ei enää riitä – ei ehdi paikoille. 48 pelissä tehdyt tehot 6+13 ovat todella vaisu näyte. Pelaaminen oli kuritonta, eikä Pikkarainen ajatellut oman joukkueensa etua. Kauden ”kruunasi” hänen taklauksensa Kärppien Ivan Humliin, joka johti seitsemän ottelun pannaan.

1.       Ulkomaalaiset

Floppi-listan ykköspaikasta ei ole pienintäkään epäselvyyttä. Kesän neljä ulkomaalaishankintaa epäonnistuivat kaikki katastrofaalisella tavalla. Ryan O’Marra, Lee Goren, Danny Richmond ja Angelo Esposito saivat pakata kamppeensa nimien mukaisessa järjestyksessä. Viime kaudella tämä arpapeli ulkomaalaisten suhteen onnistui. Tällä kaudella palattiin takaisin maanpinnalle. Tästä ei voi kuin ottaa opiksi.

Aleksi Salonen





maanantai 11. maaliskuuta 2013

Otteluennakko Tappara – Pelicans

Se olisi viimeisen runkosarjakierroksen aika. Liigassa on tiistaina täysi rähinä päällä, ja katseet kiinnittyvät lahtelaisittain ennen kaikkea peleihin Lukko-SaiPa & Tappara-Pelicans. Tilanne on muissakin peleissä jännittävä, sillä panosta löytyy jokaisesta seitsemästä pelistä.

Pelicans matkustaa tiistaina Tampereelle, jossa se kohtaa kovassa lyönnissä olevan Tapparan. Tamperelaiset ovat olleet lahtelaisille tällä kaudella vallan mieluisa vastus. Voitot ovat turkoosien hyväksi 3-1. Pelicans onnistui vihdoin viime kuussa ottamaan niskalenkin Hakametsän kammostaan, kun se kaatoi Tapparan rankkareiden jälkeen.

Tiistain kotijoukkue Tapparalla on allaan voitto Kuopiosta. Pelicans otti pakkovoiton TPS:stä sunnuntaina ja pitivät näin pudotuspelihaaveensa elossa. Tappara kamppailee vielä kiivaasti JYPin kanssa runkosarjan toisesta sijasta. Tappara on kolme pinnaa jyväskyläläisiä edellä, mutta Tapparan hävitessä ja JYPin voittaessa varsinaisella, nousisi JYP toiselle sijalle.

Pelicansin on tiistaina niistettävä Tappara varsinaisella peliajalla ja samaan aikaan SaiPan on hävittävä varsinaisella peliajalla Raumalla. Tästä ei viimeinen kierros mielenkiintoisemmaksi voi mennä.

Kuumaa kamaa

Tehtävä ei ole Pelicansille helppo, sillä vastaan luistelee viiden ottelun voittoputkessa liitävä kirvesrintanippu. Tappara on viidellä peräkkäisellä puhtaalla voitolla kuntopuntarin kärjessä. He ovat voittaneet kolme viimeistä kotipeliään. Viimeisimmän kotitappion tamperelaiset kärsivät juurikin Pelicansia vastaan.

Tapparan valmennus saattaa hyvinkin tehdä tiistain peliin erikoisen maalivahtivalinnan (Lähde: Aamulehti.fi). Mika Noronen ei ole pelannut vielä peliäkään tällä kaudella, mutta nyt siihen olisi tilaisuus. Hän siirtyi hieman ennen siirtorajan umpeutumista oranssipaitoihin, mutta on jäänyt huikeasti pelaavan Juha Metsolan varjoon. On päivänselvää, että Pelicans hyötyisi tästä Tapparan maalivahtivallinnasta. Pitkä pelaamattomuus tulisi näkymään vääjäämättä maalivahdin otteista. Jäämme mielenkiinnolla odottelemaan kokoonpanoja.

Tapparan iso vahvuus tällä kaudella on ollut tasaisuus. Heikomman alkukauden jälkeen tamperelaisten laiva on seilannut vahvassa myötätuulessa. Ville Nieminen sekä Alexander Barkov onnistuvat pisteiden teossa harva se ilta, ja heidän takaa on tullut mainiota säestystä Chris Connollyn, Jarno Koskirannan ja Antti Erkinjuntin onnistumisen muodossa.

Heikkoudeksi voi laskea rangaistusherkkyyden. Tappara on ottanut Ilveksen jälkeen toiseksi eniten jäähyjä. Etenkin Markus Kankaanperä, joka on vahvasti kiinni liigan jäähykuninkuuden voitossa. Kaiken lisäksi liigan neljänneksi parhaan kotijoukkueen alivoimapeli on liigan toiseksi heikointa, joten rangaistuksiin ei ole jatkossa varaa, kun pelit kovenevat entisestään.

Tapparassa on jyllännyt jonkinasteinen flunssa-aalto, ja Tampereella toivotaan hartaasti, ettei uusia sairastapauksia ilmenisi.

Ei omissa käsissä

Pelicans on huomenna kovan paikan edessä. Hakametsä, vastassa Tappara – liigan kuumin joukkue, peli pitäisi voittaa ja vielä toivoa SaiPan häviävän. Kaiken mennessä kuin elokuvissa, nähdään Pelicans pudotuspelissä, mutta sinne on vielä pitkä matka.

Lahtelaisten on jätettävä tiistaina kaikki itsestään kentälle. Aivan kaikki. Pussinokat ovat osoittaneet olevansa tiukassa paikassa venyvä joukkue, se nähtiin muun muassa sunnuntaina TPS:ää vastaan. Silti, Pelicansin neljästä viimeisestä pelistä vain yhdestä he ovat suoriutuneet pelillisesti hyvin. Pelicans antaa Tapparalle tiistaina todellisen vastuksen ja pinnoista tapellaan verenmaku suussa.

Tulosveikkaus: Pelicansilla on pelissä enemmän panosta ja se hoitaa pelin luvuin 2-3.

Aleksi Salonen

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Otteluraportti Pelicans – TPS

Isku Areenassa nähtiin sangen valju ottelu, vaikka maaleja nähtiinkin. Pelipäivänä oli lepopäivä eli sunnuntai, ja siltä peli kieltämättä välillä vaikuttikin. Etenkin kotijoukkue Pelicans pelasi pelillisesti todella, todella heikon ottelun, mutta pystyivät lopulta kampeamaan itselleen 5-3 voiton. TPS oli hyvä, mutta ei niin hyvä, mitä pelistä saattoi päätellä. Lahtelaiset tekivät itse itselleen pelistä vaikean. Pussinokat pelasivat yhden heikoimmista peleistä koko kevään aikana.

Nyt peliesityksellä ei ollut kuitenkaan mitään merkitystä. Voitto oli pääasia ja sen Pelicans otti. Näin pudotuspelihaaveet säilyivät elossa. Homma ratkeaa viimeisellä kierroksella, kun Pelicans kohtaa vieraissa Tapparan, ja SaiPa niin ikään vieraissa Lukon. Voisiko sanoa, että jännittävä loppu on tulossa.

Vieraat yllättivät

TPS tuli otteluun hyvällä jalalla ja pääsivät yllättämään kotijoukkueen täydellisesti. Pelicans varmasti luuli, että turkulaiset ovat tulleet Lahteen vain pelaamaan. Alussa vieraat vyöryttivät järjestään vaarallisia hyökkäyksiä Jere Myllyniemen vartioimalle maalille. Pelicansin ainoa hyvä tontti tuli Miikka Männikölle, joka laukoi napakan rystyvedon Atte Engrenin räpylän kautta vain hieman maalin ylitse. TPS otti ylhäältä kiinni ja Pelicans oli kiekon kanssa huolimaton.

Avausmaali syntyi Tyler Redenbachin lavasta. Pekka Jormakka laukoi keskeltä, Engren torjui ja riparin toimitti verkkoon Redenbach. Maalin odotettiin tuovan Pelicansin peliin lisää henkeä, mutta mitä vielä. Peli muuttui entistä veltommaksi ja haluttomammaksi. Maalin jälkeinen vaihto meni välittömästi lahtelaisilta vihkoon, kun Juha-Pekka Pietilä löysi itsensä rangaistujen penkiltä. TPS ei ylivoimallaan onnistunut ja vieraat ottivat tämän jälkeen heidän ensimmäisen kakkosen. Se kannatti, sillä tämän kakkosen aikana syntyi tasoitus. Tero Koskiranta pääsi porhaltamaan läpi ja Myllyniemi oli maalillaan voimaton.

Vaikeuksien kautta johtoon

Toinen erä pääsi vauhtiin tasatilanteessa 1-1.  Pekka Saarenheimo joutui jättämään leikin kesken ensimmäisen erän jälkeen. Häntä ilmeisesti vaivaa flunssa. Pelicans aloitti erän ensimmäistä paremmin. Se tuli kovalla höyryllä TPS-päätyyn, ja kapteeni Tommi Paakkolanvaaralle avautui täysin vapaa mesta, mistä hänen olisi pitänyt laittaa kiekko pussiin. Kotijoukkue hukkasi paikkansa ja hetken kuluttua vieraat pääsivät rokottamaan. Jarkko Hattunen pelasi kiekon keskelle Koskirannalle, joka laukoi kiekon ohi Myllyniemen. Viime kauden seuraansa vastaan pelannut Koskiranta oli ilmiliekeissä, ollen joukkueen selkeästi paras pelaaja.

Viisi minuuttia vieraiden johtomaalista, Redenbach hankki hienolla yksilösuorituksella turkulaisille jäähyn. Pelicansin ylivoima ehti jauhaa 31 sekuntia, kun kiekko löytyi Engrenin selän takaa. Markus Seikola iski siniseltä kiekon yläverkkoon. Marko Anttilalta oli aiemmin maila tippunut pois, ja tämä helpotti huomattavasti Seikolan tehtävää. Maali oli Seikolalle kauden 12:sta, jolla hän nousi liigapakkien maalinpörssin kärkeen. Pelicans oli jälleen maalin jälkeen huolimaton ja turkulaisille avautui lukuisia maalipaikkoja. Yksi paikka tuli Camilo Miettiselle. Hänelle oli tyhjä rysä edessään, mutta Myllyniemi syöksyi kiekon tielle upealla tavalla. Torjunta oli kiistatta yksi kauden komeimmista.

Pelicans meni toistamiseen johtoon toisen erän loppuminuuteilla Janne Tavin maalilla. Maaliin syötön tarjoili Jari Kauppila, jolle peli saattoi olla viimeinen SM-liigapeli Isku Areenalla. Toiselle erätauolle mentiin tilanteessa 3-2.

Koskiranta-show

Sama kaava jatkui kolmannessa erässä. Pelicans peruutteli ja antoi turkulaisille kaikki avaimet tasoitukseen ja jopa johtomaaliin. Koskiranta iski kypärätemppunsa ylivoimalla, Pelicans-puolustuksen avustuksella. Kiekko kimpoili lahtelaispuolustajasta sisään, ja TPS oli tullut jälleen tasoihin.

Tasoituksen jälkeen kotijoukkue pääsi hieromaan kokonaiset kaksi minuuttia kahden miehen ylivoimalla, mutta pakkopeli oli luvalla sanoen surkeaa. Kiekko ei liikkunut ja TPS päästettiin jopa hyökkäämään. Kahden miehen ylivoimalla tulisi aina tehdä maali, mutta TPS selvitti jäähyt helposti.

Tappojen jälkeen tuli uusi jäähy, jonka Pelicans käytti viimein hyväkseen. Nyt oli Miikka Männikön vuoro heiluttaa verkkoa. Maali jäi lopulta ottelun voittomaaliksi, turkulaisten yritteliäästä kiristä huolimatta. Jormakka viimeisteli tyhjiin loppuluvut 5-3.

Pelicans oli tänään surkea, mutta voitto oli nyt ainoa, millä on väliä. Pitää jakaa tunnustusta yritteliäälle TPS:lle, joka oli kiekon kanssa tänään erittäin vaarallinen. 

Miinuksia tästä pelistä on vaikea jakaa yksittäisille pelaajille, sillä Pelicans oli tänään joukkueena huono. Jätetään ne siis varastoon.

+++ Miikka Männikkö: 1+0=1, -2. Voittomaalin tekijälle on aina pakko antaa tunnustusta. Etenkin tällaisena iltana.

++ Janne Tavi: 1+1=2, 0. Vahvaa taistelua ja tinkimätöntä työtä jälleen kerran. Pelannut erittäin hienon kauden.

+ Jari Kauppila: 0+1=1, +1. Onhan Kauppilalle pakko antaa plussa. Peli oli todennäköisesti hänen viimeisensä Isku Areenalla.

Voi veljet. Tiistaina saadaan runkosarja päätökseen Pelicansin osalta Tampereella. Ei voi jännittävämmäksi enää mennä.

Aleksi Salonen

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Otteluennakko Pelicans – TPS

Onpas aika mennyt taas nopeasti, ei voi muuta sanoa. Runkosarja on edennyt toiseksi viimeiselle kierrokselle, ja sunnuntaina tahkotaan kierroksen 59 viimeinen peli. Pelicans ja TPS ovat Isku Areenan kaukalossa klo 17.00 alkaen tarjoamassa katsojille Salpausselän kisojen jälkeistä viihdettä. Illan vierasjoukkue pelaa ainoastaan kunniasta, mutta mastokaupungin ylpeyden tilanne on paljon jännittävämpi.

Tämä sunnuntai-illan kamppailu on joukkueille kauden neljäs keskinäinen peli. Viimeisen kohtaaminen meni lahtelaisten nimiin, mutta TPS raapi voitot kahdesta ensimmäisestä. Pelicans palasi viime pelissä voittojen tielle kahden tappiollisen pelin jälkeen. TPS pelasi torstaina kotonaan HPK:ta vastaan, tuloksenaan murheellinen 0-4 tappio. Sunnuntaina lähtökohdat puoltaisivat vahvasti kotijoukkueen juhlia.

Kaikki peliin

Pelicansin on jälleen pakko voittaa. Lukko karkasi jo sen näköpiiristä, mutta SaiPa on vielä horisontissa näkyvissä. Homma menee näin: Jos Pelicans voittaa kaksi viimeistä peliään varsinaisella peliajalla, ja SaiPa ei saa viimeisessä pelissään Raumalta pistettäkään, nousee Pelicans pudotuspeleihin. Joukkueet olisivat tällöin tasapisteissä, mutta Pelicansilla on enemmän kolmen pisteen voittoja.

Mielenkiintoista nähdä, kumpi aloittaa maalissa. Jere Myllyniemi on ollut kolmessa viime pelissä epävarma. Janne Juvonen pelasi puolestaan KalPaa vastaan huippupelin, joten valmennuksella on tässä positiivinen ongelma. Itse antaisin Juvosen jatkaa maalissa. Hän on kovien pelien mies.

Pelicans nuijii turkulaiset, mikäli lahtelaiset ovat vähääkään omalla tasollaan. Joukkue on latautunut ja se tuskin jättää paikkaansa käyttämättä.

Jaksavatko turkulaiset taistella?

TPS-käskyttäjä Juha Pajuoja avasi sanaisen arkkunsa lauantaina Twitterissä: ” Huomenna 3 kentällä Lahteen. Hallitus linjasi A-nuoret etusijalle... !!? #smliiga #tps”  

Mielenkiintoinen kommentti, mutta ei sillä väliä ole, pelaako kolmella vai neljällä, kun nelosen miehet pelaisivat muutenkin noin 10 minuuttia. Heillä on allaan seitsemän ottelun tappioputki, eikä sunnuntaistakaan ole tulossa helppoa peliä. Atte Engren on tehnyt maalilla voitavansa, mutta ei hänkään yksin voi joukkuettaan kannatella. Viisikkopeli on ilmeisen sekaisin ja jatkuvat tappiot latistavat jo pudotuspelimahdollisuutensa menettänyttä turkulaisjoukkuetta.

Yleisölle jaetaan lärpyttimet, joten meteliä tulee ainakin riittämään. Pelicans on tottunut pelaamaan veitsi kurkulla ja TPS on todella haavoittuvainen. Mikään muu kuin kotijoukkueen voitto olisi ihme.

Tulosveikkaus: 5-2.

Aleksi Salonen

Minne matka, Jesse Niinimäki?

Pelicans on tehnyt viimeisen vuoden aikana eräänkin pelaajahankinnan, joissa pääsääntöisesti kaikissa on menty vitosvaihteella metsään. Loistava esimerkki tästä on Jesse Niinimäen värväys turkoosien laivaan. Hänet hankittiin silmällä pitäen tulevaakin kautta, kun käteen lyötiin kaksivuotinen sopimus. Saanen silti kysyä: Mitä ihmettä? Miksi?

Aikani ei riitä nyt laskemaan, kuinka monta pelaajahankintaa Pelicans on kesken tämän kauden tehnyt. Sen tekin olette varmasti huomanneet, että niitä on tehty todella monta. Linja pelaajavärväysten suhteen on ollut tällä kaudella sangen outo. Jesse Niinimäen hankinta oikeastaan vain kuvasti tämän kauden Pelicansia. Täydellinen toivotaan toivotaan –hankinta, jolla on loukkaantumishistoriaa alla ihan lähiajoilta.

Niinimäki on pelannut Pelicansissa nyt 14 peliä. Yritetään luoda hieman positiivista henkeä, ja sanotaan kaikille SM-liigan ja etenkin Pelicansin edesottamuksia seuraaville, että Niinimäen otteet eivät voi tästä ainakaan heikommiksi mennä. Tehot 2+5 kertovat varmasti omaa kieltään, mutta tulosten sisältä on nähtävissä karu totuus Niinimäen tämänhetkisestä iskukyvystä.

Niinimäki saa omalta alueelta syötön vasemmalle kaistalle hieman ennen punaista. Hän liukuu selkä suorana, eikä ota yhtään terävää potkua, kunnes hyökkäys kuivuu kasaan. Hyökkäys kaatuu joko Niinimäen kiekonmenetykseen tai löperöön syöttöön. Tämä kaava on nähty lukemattomia kertoja. Niinimäki on antanut tällä kaudella ainoat vähäiset näyttönsä ylivoimalla. Hän ei ole tuonut mitään, ei mitään, lisäarvoa Pelicansin peliin. Päinvastoin.

Peli on halutonta ja flegmaattista, pelikuritonta, löysää ja kaikkea muutakin siltä väliltä. Tämä oli kyllä täysin odotettua. Niinimäki kävi viime kesänä leikkauksessa ja harjoittelukausi meni plörinäksi. Kauden ensimmäinen puolisko Ilveksessä meni vähän ”loukkaantumisesta toipuessa” ja sama velttoilu on jatkunut nyt Lahdessa. En kuitenkaan piiloutuisi hetkeksikään tämän loukkaantumisen taakse.

Kiltti ja ujo. Nämä adjektiivit kuvaavat hyvin Niinimäkeä, joka yrittää kulmissa kaivaa kiekkoa itselleen. On edes turha kuvitella, että hän uskaltautuisi maalin eteen, mutta ei tarvitsekaan. Ura on syntynyt tarkkasilmäisellä pelinrakentamisella, ja niin tulee olemaan jatkossakin.

Ainoa pelitilanne, missä hänellä on ollut käyttöä, on ylivoima. Silloin, kun kentällä on tilaa ja aikaa tehdä ratkaisuja, on Niinimäki omimmillaan. Kiekko löytää omien lavat vaikeissakin paikoissa. Jääkiekossa kokonaisvaltainen pelaaminen nousee kuitenkin tärkeään kuvaan, ja sitä ei Niinimäestä löydy.

Hänet on varattu NHL:ään kesällä 2002, ensimmäisellä kierroksella numerolla 15. Maailman parhaassa liigassa pelejä ei ole kertynyt vyölle kappalettakaan. AHL:ssäkin yhdellä kaudella vaivaiset 24 ottelua. Taidot riittävät, mutta motivaatio jokapäiväistä tekemistä kohtaan ei. 29-vuotiaan Niinimäen on enää täysin turha haaveilla taalaliigasta, se on päivänselvä asia.

On kuitenkin annettava Niinimäelle hieman armoa, eikä kasata kaikkea lokaa hänen niskaansa. Outoa ja jopa käsittämätöntä sanoa näin, mutta päävalmentaja Kai Suikkasella ei ollut osaa eikä arpaa tässä värväyksessä. Niinimäki onkin joutunut Suikkasen alaisuudessa pienoiseen koirankoppiin. Kuvaavaa on se, että mies löysi itsensä viltistä Pelicansin kauden tärkeimmästä ottelusta.

Ei tarvitse olla ihmemies tajutakseen, että hankinta tehtiin ensi kautta ajatellen, jolloin Niinimäki tulee olemaan tätä kautta suuremmassa roolissa Hannu Aravirran alaisuudessa. Niinimäki ei nimittäin todellakaan ole Suikkasen näköinen värväys. 

Kesällä pitää tapahtua ihmeitä, jotta hänestä ei tulisi kannattajien ainaista sylkykuppia. En jaksa millään uskoa Niinimäen uuteen tulemiseen ensi kaudella.

Koitetaan kestää.

Aleksi Salonen

torstai 7. maaliskuuta 2013

Otteluraportti Pelicans – KalPa

Runkosarjan kolmanneksi viimeinen kierros on saatu pakettiin. Pelicans ja KalPa tarjosivat Isku Areenassa hienoa viihdettä, eikä verkon heiluttamista säästelty. Kotijoukkue vei pisteet värikkäiden vaiheiden jälkeen, luvuin 4-3. Ottelussa tahtipuikko vaihtoi omistajaa todella tiheään. Kummankin esitykset heilahtelivat pelin sisällä todella paljon, mitä valmentajat eivät katso hyvällä.

Lukko hävisi oman pelinsä Ilvekselle, joten lahtelaisten pudotuspelitoiveet säilyivät vielä elossa. KalPa on edelleen viidentenä. HPK nappasi voiton Turusta ja nousi tasapisteisiin kuopiolaisten kanssa. Taistelu jatkuu siis vielä sarjataulukon kummassakin päässä.

Tasapaksua puurtamista

Pelin alkuhetket olivat puolin ja toisin melko halutonta pelaamista. Pelicans näytti jo höllänneen taisteluaan, mutta alkukangertelujen jälkeen koneet alkoivat hiljalleen käynnistyä. KalPa tuli huomattavasti paremmalla jalalla, ja kuopiolaisten liukkaat laitahyökkääjät aiheuttivat kotijoukkueelle harmaita hiuksia. Avausmaali syntyikin vieraiden toimesta. Jasse Ikonen ampui vieraat johtoon ajassa 4:51. Kiekko livahti etukulmasta sisään, toisin sanoen maali meni vahvasti Jere Myllyniemen piikkiin.

Maalin jälkeen Pelicans joutui rangaistujen penkille. Uhrautuvainen alivoimapelaaminen tuotti tulosta ja vieraiden ruuti oli märkää. Kului hetki Pelicansin jäähystä, kun KalPa otti vuorostaan kakkosen. Pelicans kiitti ja kuittasi, ja iski ottelun tasoihin. Kokoonpanoon palannut Jesse Niinimäki syötti kiekon toiseen aaltoon Markus Seikolalle, jonka rannelaukaus löysi tiensä verkonperukoille. Maali oli kenttätapahtumiin nähden täysin ansaittu.

Kuopiolaisten viivelähdöt ja porrastamiset pistivät tuttuun tapaan katsojan silmiin. He pelasivat kiekkoa alaspäin erittäin paljon, ja yrittivät näin ottaa pelistä vauhdin pois. Tauolle mentiin tasatilanteessa 1-1.

Kotijoukkue tuuliajoilla

Toisen erän alku ei alkanut lahtelaisittain toivotulla tavalla. Yleisö tuskin kerkesi palata nakkijonoista takaisin katsomoon, kun Janne Ritamäki otti illan toisen kakkosensa. KalPa ei toista ylivoimaansa tuhrinut. Adam Masuhr latoi viivasta vieraat jälleen johtoon. Tämäkin maalin helpohkosti Myllyniemelle, jonka ajatukset näyttivät olevan muualla kuin pelissä.

Reilut kaksi minuuttia vieraiden johtoasemasta, astui kentän nuorin pelaaja kuvaan. Kasperi Kapanen kiersi kertaalleen koko hyökkäysalueen läpi ja laukoi lopulta kuopiolaiset kahden maalin karkumatkalle. Tämä maali riitti Myllyniemelle. Hän siirtyi luukunaukojaksi ja Janne Juvonen sai viimein näytönpaikan.

Pelicans pääsi hieromaan kavennusta ylivoimalla, mutta pakkopeli oli nyt umpisurkeaa. Pelicans-valmennus teki mielenkiintoisen ratkaisun, kun Pekka Saarenheimon johtama kolmoskenttä pelasi ykkösylivoimaa. Vieraat tappoivat jäähyn helposti ja ottivat pelin totaaliseen kontrolliinsa. Pelicans oli yllättävän aneeminen, vaikka avauserä oli melko hyvä.

Erän edetessä kotijoukkue sai jälleen juonenpäästä kiinni ja sai aikaiseksi pitkiä ralleja KalPan päätyyn. Pelicans käänsi peliä todella nopeasti ja vieraiden pakit eivät päässeet vaihtoon, toisen erän pitkän vaihtomatkan vuoksi. Yksi pitkä pyöritys päättyi kotijoukkueen maaliin. Tyler Redenbach oli omalla paikallaan ja tarjoili huikeasti Miikka Männikölle, joka harhautti KalPa-vahti Mikko Koskisen ja iski sen jälkeen limpun tyhjiin. Juvonen joutui ensimmäiseen testiin, kun KalPa pääsi alivoimalla Jyri Junnilan toimesta läpiajoon. Juvonen hoiti hommansa mallikkaasti, vaikka kiekko maaliviivalla kävikin. 2. erä päätöksen tilanteessa 2-3.

Rinnalle ja ohi

Pelicans sai kolmanteen erän haluamansa alun. Taistelumentaliteetti oli palannut toden teolla ja kotijoukkue halusi voittoa enemmän kuin koskaan tällä kaudella. Kotijoukkue pääsi jälleen miehen ylivoimalle, mutta kaava oli viime kerrasta tuttu: Junnila pääsi taas läpiajoon, Juvonen torjui ja maalia tarkistettiin lopulta videolta asti. Juvonen oli nyt torjunut kaksi läpiajoa, joten kenttäpelaajien oli vastattava huutoon samalla mitalla.

Kärsivällisyys tuotti tulosta ja kellot näyttivät aikaa 52:34, kun lahtelaiset tulivat tasoihin. Kiekko ajautui onnekkaasti Pekka Jormakalle, joka laukoi pienestä tilasta. Koskinen torjui kiekon eteensä ja riparin maalin iski Timo Pärssinen.

Maali toi valtavan piristysruiskeen Pelicansin peliin, kun taas vastaavasti vieraiden peli lamaantui. KalPan Janne Kolehmainen kävi koko ottelun ajan todella kuumana ja otti kolmannessa erässä kohtalokkaan jäähyn. Kotijoukkue meni samalla höyryllä johtoon Seikolan illan toisella maalilla. Pakki nousi hienosti viivasta ja ampui lätyn Koskisen puikoista maaliin.

Jännitystä loppuun toi Vili Sopasen väkivaltaisuusjäähy. KalPan kiri jäi kuitenkin piippuun ja Pelicans otti itselleen arvokkaat kolme pistettä. Lahtelaiset olivat ansaittuja voittajia. KalPa hieman tuudittautui johtoonsa, ja Pelicans käytti tämän hyväkseen.

+++ Markus Seikola: 2+0=2, -1. Latasi itsensä pakkien maalipörssin jaetulle kärkipaikalle. Ollut läpi kevään Pelicansin paras pakki. Heikko syksy on taakse jäänyttä elämää ja Seikola on Pelicans-puolustuksen tärkein lenkki tällä hetkellä.

++ Timo Pärssinen: 1+0=1, 0. Kuinkakohan mones maali oli Pärssiselle maalin edestä? Maali tuli tärkeään paikkaan ja se meni oikealle miehelle.

+ Miikka Männikkö: 1+1=2, 0. Männikkö jaksaa tehdä töitä jatkuvalla syötöllä ja iskee satunnaisesti aina maalejakin. Hyvä paketti, mille on käyttöä joukkueessa kuin joukkueessa.

--- Jere Myllyniemi: 11/14. Oli Lappeenrannassa vaisu, niin tänäänkin. Hänen on nyt koottava itsensä ja palattava omalle hyvälle tasolleen.

Taistelu jatkuu siis edelleen. Sunnuntaina jatketaan, kun TPS tulee kylään.

Aleksi Salonen

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Pelicans-kapteenille ei mitään käyttöä ylemmissä kentissä

Täksi kaudeksi Pelicansin kapteeniksi valittu Tommi Paakkolanvaara aloitti kautensa hänelle täysin väärässä roolissa. Nelosen keskellä syntyi viime kaudella varsin mukavat tehot (11+11), joten valmennus kaavaili hänelle nyt isompaa roolia. Myös kiekkokansa uskoi sokeasti hänen onnistuvan kakkoskentän keskellä. No, eipä onnistunut. Jarrukentässä virsi on ollut toinen.


Tommi Paakkolanvaara jätti Kärpät taakseen kauden 2008 – 2009 päätteeksi. Hän ehti haalia Oulussa tililleen kolme Suomen mestaruutta, kaksi hopeaa ja kaksi pronssia. Rooli Kärpissä oli kuitenkin ollut aina kovin pieni (nelossentteri) ja hyvin peliä tekevälle sentterille tarjottiin Lahdesta isoja saappaita. Mies tarttui täkyyn, ja Paakkolanvaaran neljäs kausi Pelicansissa on tulossa juuri päätökseen.

Kaksi ensimmäistä kautta turkooseissa menivät enemmän tai vähemmän reisille. Viime kausi oli loistava. Tällä sesongilla alkukausi oli todella synkkä, mutta loppukaudesta otteet paranivat roolinvaihdoksen myötä. Lahtelaisten viisikkopeli oli syksyllä karseaa katsottavaa, jonka mukana yksilötkin kärsivät. Totuus Paakkolanvaaran kohdalla on kuitenkin toinen. Mitä me tästä opimme?

En viitsi tarttua kiinni Paakkolanvaaran aiempiin kausiin Pelicansissa. Niin sanotusti opetus tulee tarpeeksi hyvin selville jo tämän kauden käänteistä. Paakkolanvaara vietti melko pisterikkaan viime kauden lahtelaisten nelosketjussa. Näin hänen harteillensa kasattiin isompi lasti Pelicansin hyökkäyspelin onnistumisista. Rooli löytyi kakkosen keskeltä, kun kakkossentteriksi värvätty Ryan O’Marra osoittautui enemmän puolustusvoittoiseksi pelaajaksi.

Ilkka Kaarna, Kai Suikkanen ja kumppanit uskoivat jälleen sokeasti Paakkolanvaaran onnistuvan hyökkäävässä roolissa. En voi millään käsittää tätä. Olihan hän jo aiemmin osoittanut olevansa mukavuusalueellaan vain ja ainoastaan puolustavassa roolissa. Miksi hän ei ole onnistunut (eikä tule onnistumaan) kärkikentissä, vaikka vierellä on ollut kovantason laitureita? Tästä on puhuttu todella vähän, mutta nyt on totuuden aika.

Paakkolanvaaralla on hyvät ja taitavat kädet sekä jopa poikkeuksellinen tapa lukea vastustajaa kulmapelissä. Hän ei ole todellakaan mikään raamikas pelaaja, mutta kestävyys on korkealla tasolla. Mies pystyy näppäryydellään ja jo mainitulla hyvällä pelinluvulla nousemaan kulmista maalintekopaikoille.  Hän ylittää keskialueen mainiosti ja on koko ajan keskellä pelattavissa, mikä tekee taas puolustajan elämästä rutkasti helpomman. Luistelu on myös sulavaa ja peliasento on hyvä.

Siinä tuli lueteltua jo vino pino Paakkolanvaaran vahvuuksia, jotka kaikki puoltaisivat ajatusta kärkiketjun peliä tekevästä keskushyökkääjästä, joka kykenee pisteiden tekoon. Huomatkaa sana kykenee. Kaikki ei ole aivan niin yksinkertaista.

Taidot riittäisivät pisteiden tekoon ylemmissä kentissä, mutta henkinen kantti ei. Oli kyseessä kuka pelaaja tahansa, odotukset pisteiden tekoon kasvavat pelillisen roolin ja vastuun noustessa. Paakkolanvaaran kädet tärisevät aina tekopaikoissa, silloin, kun häneltä odotetaan niistä maaleja. Paikkoja on kyllä ollut riittämiin, mutta joskus osuminen edes ladonoveen tuntuu ylitsepääsemättömältä idealta. Hän ei ole kärkikentissä mukavuusalueellaan, mikä on selkeästi aistittavissa kehonkielestä.

Tilastot kertovat myös mielenkiintoista kieltä asian tiimoilta. Runkosarjan ensimmäisissä n.20 pelissä, Paakkolanvaara pelasi kakkosketjussa tehoin 3+9=12. Lopuissa n.33 pelissä hän on pelannut jarrukentässä tehoin 6+7=13. Vaikka pelejä on neloskentässä enemmän, kertovat tilastotkin kaiken oleellisen Paakkolanvaarasta pelaajana.

Oman pään kautta lähtevässä pelissä, jarrukentässä, kukaan ei odota sinulta ihmeitä. Silloin voit paineitta käydä heittämässä maalin jos toisenkin, eikä kukaan tämänkään jälkeen lataa seuraavaan vaihtoosi mitään odotuksia. Puolustavan kentän roolin Paakkolanvaara on hoitanut aina moitteitta. Sillä tontilla hän on yksi SM-liigan parhaita.

Niin. Vahvat huhut kertovat Paakkolanvaaran jatkavan Lahdessa ensi kaudella. Oletan, että Pelicans on ottanut tästä opikseen ja Paakkolanvaara on tulevaisuudessa naulattu kiinni jarrukenttään. Korkeintaan kolmoseen. Mikään muu ei voi olla mahdollista, jos tästä juonikkaasta pelimannista halutaan saada kaikki irti.

Aleksi Salonen

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Otteluennakko SaiPa – Pelicans

SM-liigan runkosarjan toiseksi viimeinen viikko on valmis alkamaan. Lappeenrannan Kisapuistossa kohtaavat tiistaina samoista sijoista taistelevat SaiPa ja Pelicans. Sijoilla 8.-12. olevat joukkueet ovat kaikki kahdeksan pisteen sisällä, ja mikä joukkue tahansa voi vielä nousta sinne tai tippua sieltä pois. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että Pelicans ja Blues lähtisivät ensi viikolla kesälomille. Lahtelaisten toivo lepää tiistaisessa pelissä. Heidän on yksinkertaisesti pakko ottaa Lappeenrannasta kolme pistettä.

Molemmilla on viime pelistä tappio alla. SaiPa hävisi Bluesille Espoossa luvuin 2-3, ja JYP haki pisteet Lahdesta samoilla numeroilla. Joukkueilla on plakkarissa neljä keskinäistä kohtaamista tältä kaudelta, jotka ovat kaikki päättyneet kotivoittoihin (kummallakin kaksi voittoa). SaiPa on ollut vuosien saatossa Lappeenrannassa jämäkkä isäntä Pelicansia vastaan. Viimeisestä 10 pelistä Pelicans on pystynyt kampeamaan voiton Lappeenrannasta vain kaksi kertaa.

Kotijoukkueella enemmän tilaa hengittää

Pekka Tirkkosen joukot ovat tällä hetkellä melko tukevasti kiinni pudotuspelipaikassa, mutta jos käännetään asia toiste päin, on heillä vain hävittävää. SaiPalla ei ole historiansa aikana hirveämmin kokemusta voittamisesta. Pudotuspelipaikka olisi heille kuin lottovoitto. Kaikki povasivat ennen kauden alkua lappeenrantalaisia aivan liigan häntäpäähän.

SaiPa on korjannut kurssiaan joulun jälkeisen heikon jakson jälkeen. Kanadalaisvahvistus Brad Moran on ollut sellainen ihan kirjaimellisesti. Hän on pelannut keltamustissa 10 peliä tehoin 4+6. Siinä mies, jonka kanssa Pelicansin pitää kiirettä tiistaina. Miika Wiikman on pelannut maalissa kaksi viimeisintä peliä, mutta tiistaina aloittavasta maalivahdista ei ole vielä varmuutta. Kesken kauden Lappeenrantaan siirtynyt Hannu Toivonen on ollut vähintään ok, mutta ei ehkä niin hyvä, mitä olisi saattanut odottaa.

SaiPa on pienessä kotikaukalossaan vaikea voitettava. Se pyrkii kovalla liikkeellä ja vahvalla karvauspelaamisella ottaa Pelicansilta ajan ja tilan pois. Sputnikit ovat ottaneet kotonaan liigan toiseksi eniten jäähyjä, mutta heidän onnekseen Pelicansin ylivoima ei ole häikäissyt.

Do or die

Tilanne on lahtelaisvinkkelistä todella kinkkinen. Vain kolmen pisteen voitto SaiPasta pitäisi Pelicansin pudotuspelitaistelussa mukana. Pussinokilla ei ole tässä vaiheessa mitään menetettävää. Pudotuspeliviiva näytti karanneen jo aikaa sitten, mutta Pelicans on kirinyt viivaa kiinni koko kevään ajan. Viime pelin tappio JYPille tuli todella pahaan paikkaan.

Pelikaanien vieraspelaaminen on kuitenkin nyt sellaisella tolalla, että voittoja voi odottaa mistä tahansa vierashallista. Joukkue pelaa vieraissa erittäin tiivistä puolustuspeliä ja iskee paikoista maalit. Seitsemän ottelun voittoputki reissupeleistä ei ole sattumaa. He ovat henkisesti vieraissa paljon vahvempia eivätkä lannistu takaiskuista. Kärsivällisyys on myös ollut yksi iso syy aiempia voittoja perattaessa.

SaiPa on tuottanut Pelicansille suuria vaikeuksia aggressiivisen karvauksen kanssa. Vieraiden on saatava jalat liikkeelle ensiminuuteista lähtien, jotta paras tulos olisi saavutettavissa. Mikäli Pelicans ei pääse kotijoukkueen paineen alta nopeasti pois, tulee illasta todellinen painajainen.

Tämä on kummallekin joukkueelle tähän mennessä kauden tärkein peli. Häviöllä Pelicans voi haudata haaveensa ja voitolla SaiPa käytännössä varmistaisi pääsyn pudotuspeleihin. Verivihollisten peleissä on ollut aina tunnetta ja joskus on myös kuohunut yli. Parempi voittakoon.

Tulosveikkaus: Pelicans pitää haaveitansa yllä 2-4 vierasvoitolla.

Aleksi Salonen


sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Pelicans-pakki ei ole vieläkään tehnyt lopullista läpimurtoaan – missä ammattimaisuus?

Pelicansin oma poika Juha-Pekka Pietilä, 21, on jakanut paljon mielipiteitä jo vuosien ajan. Pelejä liigassa on kertynyt kolmelta eri kaudelta, mutta jokin on jäänyt uupumaan. Hänen pahin vastustajansa, ja se ”jokin”, löytyy yllättävänkin läheltä.

Se tapahtui 18.1.2011. Nimittäin Juha-Pekka Pietilän liigadebyytti. Kyllä, tuo oli juuri se kausi, kun Pelicans taapersi suossa koko organisaation voimin. Yleisö ei ollut koskaan edes kuullutkaan J-P Pietilän nimeä. Tuossa pelissä (vastassa HIFK), heti ensimmäisillä hetkillä, ensimmäisellä kosketuksella kiekkoon, hän tuli lahtelaisyleisölle tutuksi. Se pelirohkeuden määrä, ne harhautukset, yhdistettynä kovalla laukauksella, osuivat välittömästi tavallisen tallaajankin silmiin.

Pietiä debytoi liigassa vasta 19-vuotiaana, vaikka hän omaa mittavasti potentiaalia. Tällä kaudella debytantteja on nähty kourittain, joista nuorimpana peruskoulua yhdeksännellä käyvä Lukon Aleksi Saarela (16v). Miksi Pietilä ei debytoinut aiemmin? Hän täyttää 30.huhtikuuta 22 vuotta, eikä hän ole vieläkään tehnyt todellista läpilyöntiä liigakentillä. Minäpä kerron miksi.

A) Asenne ja motivaatio. Hänen pahin vastustajansa on ollut Pietilä itse. Ammattimaisuudesta ei ole ollut tietoakaan. Mies on tunnettu koko lyhyen uransa ajan lepsuna harjoittelijana. JP tuli SM-liigaan puolivaloilla, helppo nakki minulle –asenteella. Hän teki kentällä yltiöpäisiä ratkaisuja ja hyvän ratkaisun jälkeen kusi nousi päähän välittömästi. Pietilää on useasti yritetty kelata taivaalta takaisin maan pinnalle, tuloksetta.

B) Fyysinen pelaaminen. Hän omaa puolustajaksi loistavat mitat (191cm, 90kg). Tähän, kun lisätään hyvä pelirohkeus sekä monipuoliset hyökkäysavut, olisi Pietilälle helppo povata uraa jopa Pohjois-Amerikassa. Mies pelaa nyt kolmatta kauttaan liigassa. Hän ei ole vieläkään oppinut käyttämään kokoaan hyväkseen, mikä on rajoittanut menoa todella paljon. JP oli vielä viime kaudella polvillaan jokaisen kaksinkamppailun jälkeen. Hän ei edelleenkään osaa käyttää isoa ruhoaan edukseen, vaikka tästä on nähty parempia viitteitä tällä kaudella. Olette varmasti huomanneet, että Pietilä ei ole enää niin usein katollaan jäänpinnassa.  Taklaukset vielä kunnolla loppuun asti, niin paketti alkaa olla valmis.

C) Valmennuksen luotto. Puhuin jo hänen harjoittelumotivaatiostaan. Valmennus ei ole katsonut tätä hyvällä. Ei missään nimessä kuulukaan, mutta Pietilän näyttömahdollisuudet ovat kiistatta jääneet melko vähiin. Syksyllä vierähti muutama peli Mestiksessä, kahden eri joukkueen riveissä. Peliitat(kaan) eivät ilmeisesti olleet tyytyväisiä Pietilän toimintaan ja hän pelasi muutaman pelin vuokralla KooKoossa, kunnes palasi takaisin liigarinkiin.

Hannu Aravirta ottaa Pelicansissa ohjat ensi kaudella, ja uskon Pietilän saavan silloin isomman tontin. (Hänellä ei ole vielä jatkosopimusta, ainakaan siitä ei ole tiedotettu, mutta hän todennäköisesti jatkaa Lahdessa.)

Harjoituksissa hän on sangen lupsakan tuntuinen veijari. Hymy korvissa ja pilke silmäkulmassa. Se negatiivinen puoli tulee kuitenkin harjoituksissakin esille harmittavan usein. Kiukuttelu. Mikäli syöttö ei napsahda Pietilän lapaan kovaa ja oikealla ajoituksella, tulee sieltä heti kiukuttelumaisia kommentteja.

Pietilä omaa hyvän laukauksen, mutta hän on tuskaillut maalinteon kanssa, mikä on silminnähden vaikuttanut hänen peliinsä. JP on mielialapelaaja, joten onnistumisia maalien muodossa olisi tultava tasaisen tappavaan tahtiin. Ja niin kuin huomasimme, äskettäin (23.2.) syntynyt uran avausmaali SM-liigassa toi heti lisää vapautuneisuutta miehen peliin. Hetkittäin kadoksissa ollut pelirohkeus on jälleen palannut.

Olen varma, että teitäkin ajoittain pelottaa, kun Pietilä on kiekon kanssa alimpana miehenä. Tähän asti kaikki on mennyt hyvin, mutta ei ole ollut kaukana ettei vastustaja ole päässyt väliin JP:n rohkeisiin poikittaissyöttöihin. Mutta sellainen hän on. Mies elää näiden uhkarohkeiden tekojensa onnistumisista.

Pietilä muuten voitti viime kesänä Pelicansin juoksutestin. Moni odotteli Pietilän lyövän läpi tällä kaudella – turhaan. Ilmoilla on silti positiivia merkkejä Pietilän tulevaisuudesta. Tässä ukossa on niin mittavasti mahdollisuuksia, että en halua Pietilän heittävän niitä romukoppaan.

Olet nyt ammattilainen ja sinun tulee toimia sen mukaisesti.  Lusikka kouraan ja töihin.

Aleksi Salonen
                                             

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Otteluraportti Pelicans – JYP

Isku Areenan lauantai-illassa nähtiin tavanomainen Pelicansin ja JYPin välinen kamppailu, niin pelillisesti kuin tuloksellistikin. Ottelun tärkeys näkyi jälleen molempien pelissä. Kiekollisia virheitä yritettiin välttää viimeiseen asti ja keskialue pidettiin tukossa kummankin joukkueen toimesta. Joukkueiden kauden aiemmat neljä kohtaamista olivat kaikki päättyneet vierasvoittoihin, niin nytkin. JYP poistui Lahdesta voittajana. Loppunumeroiksi jäivät 2-3, Pelicansin yritteliäästä loppukiristä huolimatta.

Häviö oli lahtelaisille todella raskas. Samaan aikaan HIFK voitti oman ottelunsa, ja pudotuspeliviiva karkasi pussinokilta taas hieman kauemmaksi. Oikeastaan enää vain ihme voi viedä Pelicansin pudotuspeleihin. JYP nousi voitolla kahden pisteen päähän kärkijoukkue Jokereista. Jyväskyläläisillä on vieläpä yksi peli vähemmän pelattuna, joten runkosarjan voittaja on vielä täysin avoin.

Arvattavan varovainen alku

Ensimmäiset viisi minuuttia menivät hyvin rauhallisissa merkeissä. JYP oli alussa terävämpi ja loi kaksi hyvää tonttia Pelicansin maalille. Toinen näistä oli erittäin vaarallinen, kun Pelicans-vahti Jere Myllyniemi oli seikkailemassa maalinsa takana. Ensimmäinen jäähy tuli JYPille, Vili Sopasen hienojen harhautusten päätteeksi. Kotijoukkueen ylivoima oli ponnetonta, lukuun ottamatta Sopasen kahta vetopaikkaa.

Ensimmäinen maali näki päivänvalon vieraiden kiekonmenetyksen jälkeen. Mainiossa kevätvireessä oleva Timo Pärssinen riisti kiekon keskialueella, polki sinisen yli ja laittoi kiekon ranteella helpohkosti ohi Joni Myllykosken. Maali oli ”Pärälle” kauden 12:sta.

Myös kotijoukkue otti avauserässä yhden kakkosen, mutta JYP-ylivoima oli kotijoukkueen tavoin heikkoa. Pelicans oli ensimmäisessä erässä jämptimpi ja hallitsi peliä näennäisesti. Ykköskenttä Tyler Redenbachin johdolla oli jälleen oivassa vedossa. Vieraiden paras sommitelma oli Miika Lahden johtama vitja.

Maalineduspelaaminen kunniaan

Toinen erä alkoi samalla kaavalla kuin ensimmäinen. JYP hyökkäsi viivelähdöillä ja Pelicans pyrki parhaansa mukaan sumputtamaan keskialueen. Pärssinen jatkoi hienoja otteitaan ja loi ketjukavereilleen sekä itselleen maistuvia paikkoja. Vedot suuntautuivat kuitenkin järjestään keskelle Myllykosken suojuksia. Kotijoukkue pääsi kokeilemaan kahden miehen ylivoimaa, laihoin tuloksin. Pelicans sössi oman ylivoimansa hätäilyyn ja ennalta-arvattaviin ratkaisuihin. Ylivoiman jälkeen Redenbachille avautui täysin vapaa mesta, mutta Myllykosken gamesaver esti maalin syntymisen.

Pelicans ei onnistunut maalinteossa ja kas kummaa, JYP käytti oman paikkansa ja tuli tasoihin. Maali oli esimerkki hyvästä maalineduspelaamisesta. Lahtelaisten löysä purku päätyi Ossi Louhivaaralle, joka laukoi ja Myllyniemen sylkemän riparin iski sisään Lahti. Pelicans pelasi maaliin johtaneessa tilanteessa maalinedustan todella löperösti.

Maalin jälkeen jyväskyläläiset joutuivat taas rangaistujen penkille, mutta Pelicansin ylivoima jatkoi tehottomana. Sen osumatarkkuus oli todella huono. Noista paikoista olisi pitänyt kotijoukkueen tehdä eräskin maali. He saivat omalla tehottomuudellaan Myllykosken näyttämään hyvältä. Totuus oli se, että JYP-kassari pomputti kiekkoja ja oli todella epävarma.

Vieraat menivät ottelussa johtoon Tommi Paakkolanvaaran jäähyn aikana. JYP oli jälleen maalinedustalla jämäkämpi. Ramzi Abid siirsi JYPin johtoon samoilta askelilta, mistä Lahti löi tasoituksen. Tapahtumarikas toinen erä sai jatkoa maalin jälkeen, kun JYP sai rangaistuslaukauksen kiekon sulkemisen johdosta. Pelicansin onneksi rankkarin ampui Mikko Kalteva, joka ei niihin kädellisimpiin pelaajiin kuulu. Tulos: ei maalia.

Oma koira puraisi

Kolmas erä alkoi vauhdikkaasti. Kummallakin oli pari paikkaa ja JYP joutui istumaan myös yhden jäähyn. Ylivoima ei vieläkään tuottanut tulosta. Pelicans sekoitti kenttiään kolmanteen erään. Paakkolanvaara ja Jesse Niinimäki vaihtoivat paikkoja ja tulos näkyi heti taululla. Tasoitus syntyi itse Paakkolanvaaran lavasta, joka ohjasi Antti Ylösen loistopassin maalin ylähyllylle. Yleisö jaksoi vahvasti uskoa sisuuntuneen Pelicansin voittoon. Se oli noussut jälleen kerran tasoihin ja osoittanut olevansa tiukoissa paikoissa hyvin venyvä joukkue. Maalin jälkeinen vaihto ei kuitenkaan mennyt putkeen vaan JYP oli heti lähellä mennä uudelleen johtoon.

Sieltä se voittomaali lopulta napsahtikin. Niinimäki jäi omissa pahasti Louhivaaran jälkeen, joka tarjoili kiekon maalille. Paikalla ensimmäisenä oli Max Wärn, kenen lavasta syntyi ottelu voittomaali. Maali oli silminnähden Wärnille todella maistuva. Pelicans ei loppukirissään onnistunut ja loppuluvuiksi jäi 2-3.

Ottelu ratkesi Pelicansin tehottomuuteen ja maalineduspelaamiseen. JYPin rutiinitaso on niin kova, että he pystyvät voittoihin heikommallakin pelillä. Se on loistavan joukkueen merkki.

Hyviä suorituksia löytyi tänään muutamia. Pakeista olisi melko monelle voinut antaa miinuksen, mutta jätetään ne tällä kertaa antamatta. Miinukset menee vain yhdelle miehelle.

+++ Timo Pärssinen: 1+0=1, +1. Nousujohteinen kevät sai tänään jatkoa. Hän on viimein saanut jalkansa liikkeelle ja verkkokin on alkanut heilua. Erittäin positiivinen esitys.

++ Tommi Paakkolanvaara: 1+0=1, +1. Maali tuli loukkaantumisista kärsineelle kapteenille hyvään paikkaan. Otteet parantuivat eiliseltä ja nyt esitys oli jo kokonaisvaltaisen hyvä.

+ Vili Sopanen: 0+0=0, -1. Kuuden ottelun pisteputki katkesi, mutta raikkaat otteet saivat silti jatkoa. Tiedätkö ketään, kuka saisi kiekon pois Sopaselta, kun tämä pääsee maalin takana pyörittämään peliä? En tiedä minäkään.

--- Jesse Niinimäki: 0+0=0, -1. Oli pääosassa JYPin voittomaalissa. Hiihteli jälleen ilman määrätietoisuutta. Osoittautumassa todelliseksi hutikudiksi. Kyllä, olen jakanut hänelle ankarasti miinuksia, mutta hän on yksinkertaisesti ansainnut ne kaikki.

Taistelu jatkuu tiistaina vierasottelulla Lappeenrannassa. Nyt levätään ja vedetään happea.

Aleksi Salonen